Viikon juttuVK 50 | Golfyhteisön syyskokousten satoaKokous vietiin läpi hyvässä ja keskustelevassa hengessä. Äänestyksiä ei tarvittu ja aikataulutkot pitivät, vaikka listalla oli muutama suuriakin tuntoja aiheuttanut asia. Pöytäkirjat tulevat sivustolle luettaviksi noin viikon kuluessa, mutta tässä ennakkotietona poissa oleille muutama merkityksellinen päätös ja tiedonanto. Vuoden 2008 syyskokouksissa valitut hallitukset jatkavat vuoden 2010. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Timo Vartiainen ja seuratoiminnan johtajana JP Koskinen. Samat henkilöt valittaneen yhtiön puheenjohtajistoon seuraavassa hallituksen kokouksessa. Viipurin Gollf ry. päätti merkitä Viipurin Golf Oy:n B-osakkeita 42 kpl. Näiden osakkeiden pelioikeuksia tullaan käyttämään seuran toiminnassa kentillämme. Näin seura kantaa kortensa yhteiseen kekoon kenttien ylläpitämisessä. Viipurin Golf Oy päätti rahoitusvastikkeesta 300 euroa. Summa sisältää vuoden 2010 korot sekä noin 190.000 euroa pitkäaikaisten lainojen lyhennyksiä. Pelikausimaksu päätettiin pitää vuoden 2009 tasolla, 680 eurossa. Osakkaille tiedotettiin mahdollisuudesta maksaa omistamaansa osakkeeseen kohdistuva velkaosuus kerralla pois. Hallitus määrittelee maksupäivän vuodelle 2010. Rahoitusvastike 300 euroa hyvitetään laskussa niille, jotka haluavat maksaa velan pois. EKOP ja Nordea ovat valmiit tarjoamaan rahoituksen sitä haluaville velan pois maksamiseksi. Ne jotka päättävät olla maksamatta velkaosuutta, jatkavat vuosittaista rahoitusvastikkeen maksamista vuosittain sovittavan summan edestä. Toimitusjohtaja kertoi muutamalla lauseella Etelä-Saimaa golfkentän kuntoon liittyvistä ongelmista. Yhtiö on reklamoinut kentän rakentajaa YIT:a rakennusvirheistä, jotka vaikuttavat kentän kuntoon. Saatuaan rakentajan vastaukset, hallitus päättää jatkotoimenpiteisiin ryhtymisestä. Tavoite on saada aikaiseksi yhteisymmärrys rakentajan kanssa korjaavista toimenpiteistä, mutta yhtiö on varautunut siihenkin, että asioiden ratkaisemisessa voidaan tarvita välimiestä. Illan alustajana toimineen Timo Vartiaisen kooste strategiatyön etenemisestä ja ajankohtaisista asioista on ajankohtaista-palstalla etusivulla. (kp)
|
|