etusivukentattiedotteetmaksutkilpailutosakkuusjasenyysyhteystiedotpalvelutravintolastrategiajuniorit


Viikon juttu

VK 29 | Sanoma Lehtimedia Golf Tour oli hieno kisa

Viikon juttu

Yli 200 pelaajaa eri sarjoissa kiersivät Kotkan, Kuusankosken ja Lappeenrannan kentät kolmessa päivässä. Varsinkin VG:n pelaajien osuus oli ilahduttavan suuri. Niinpä voittajatkin löytyivät läheltä parissa sarjassa.

Kisan aikana järjestäjät kuuntelivat herkällä korvalla asiakkaita ja teki jo suunnitelmia ensi vuodeksi.

Varsinkin puhutti se, että vain kahden päivän tulokset laskettiin lopputulokissin yhteen. Tähän tulee muutos ensi vuodeksi. Muutakin muutosta on luvassa.

Holarivene jäi odottamaan Kymijoen varteen, sillä Koskigolfin 5. väylän reikä ei osunut pallon tielle kisan aikana.

Lähimmäs lippua osuttiin. 12 senttiä oli odotettu tulos. Lyököön voittaja myös St. Andrewsissa lähelle lippuja.

Kiitos kaikille kisaan osallistuneille. Iso käsi myös kilpailunjohdolle ja -organisaatioille eri paikkakunnilla. Kaikki meni ennakkosuunnitelmien mukaan.

Tässä linkki Lappeenrannan kentän tapahtumiin kuvina.http://kimmon.kuvat.fi/kuvat/Golf/

Tulokset löytyvät linkistä:http://www.koskigolf.fi/files/download/SanomaLehtimedialopputulokset2008.pdf

 

(14.7.kp)

 

Pääyhteistyökumppani
paivan saa