etusivukentattiedotteetmaksutkilpailutosakkuusjasenyysyhteystiedotpalvelutravintolastrategiajuniorit


Uutiset

Näytä vain:

8.9.2010 | Osakkaan ehdotus yhtiökokoukseen 16.9.2010

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Osakaas Reijo Paajanen on tehnyt hallituksen esityksestä osin poikkeavan ehdotuksen yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi. Se on luettavissa erikseen ladattavassa liitteessä.


6.9.2010 | KILPAILUKAUDEN PÄÄTÖS 15. SYYSKUUTA

Senioritoiminta | Muut asiat

Seniorien kilpailukausi lähestyy loppuaan. Perinteinen Tenan Tuoppi ja viikkokisojen päätöskilpailu pelataan E-SG:n kentällä keskiviikkona 15. syyskuuta.


5.9.2010 | Golden Swing Junior tour päättynyt!

Nuorisogolf | Muut asiat

Kesän aikana pelattiin kahdeksan osakilpailua.Viimeisen osakilpailun, 18 r. scratch kisan, voitti Joni Pekki. Yhteistuloksissa kolmen parhaan joukkoon yltäneet palkittiin.


1.9.2010 | Golden Swing junior tour - päätöskisassa erikoispalkintoja!

Nuorisogolf | Muut asiat

Sunnuntaina 5.9. Kahilanniemessä kesän aikana pelattu Golden swing junior tour huipentuu 18 r. tasoituksettomaan lyöntipeliin. Kisaan osallistuvien kesken arvotaan Mac Grecor driver!


28.8.2010 | Kiikan Malja - perhemestaruus ratkottu

Ajankohtaista | Muut asiat

Perinteinen Kiikan malja pelattiin sataisessa säässä, 46 parin kamppaillessa mestaruudesta.


27.8.2010 | Syys ALE

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Hinnat putoavat kuin syksyn lehdet


25.8.2010 | ENNAKKOTIETOA TALVIHARJOITTELUSTA!

Nuorisogolf | Muut asiat

Talvikaudelle tulee kolme erilaista harjoitteluryhmää. Sportti-kerho, avoin harjoitusryhmä ja kilparyhmä


25.8.2010 | VG:LLE TRIPLA SEURAOTTELUISSA

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin seniorit veivät nimiinsä kaikki kauden kolme seuraottelua. Viimeisin voitto tuli Imatran Golfista yhteistuloksin 440-427. KAKSI VG:N SENIORIA ALUETOURIN FINAALIIN. LUE JUTTU ARKISTOSTA! VIIKKOKISAPALKINTOJA NOUTAMATTA. PALKINNOT HAETTAVISSA E-SG:N KLUBILTA!


25.8.2010 | KAKSI VG:N SENIORIA ALUETOURIN FINAALIIN

Senioritoiminta | Muut asiat

Kaksi Viipurin Golfin senioria on selviytynyt aluetourin finaaliin, joka pelataan Keimola Golfin kentällä 4. syyskuuta.


18.8.2010 | Golden Swing junior tour lähipelikisa siirretty!

Nuorisogolf | Muut asiat

Sunnuntain lähipelikisa pelataan tiistaina 24.8. klo 16. Ps. harjoitusajat muuttuneet koulujen alettua, katso uudet ajat junioreiden tiedotearkistosta


17.8.2010 | VG:N OSAKKEITA EDULLISEEN HINTAAN

Ajankohtaista | Muut asiat

Ota yhteyttä suoraan listalla oleviin osakkeenomistajiin ja tee tarjouksia.


16.8.2010 | Kysymyksiä ja vastauksia suunnitellusta F-sarjan osakeannista

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Jo kevätyhtiökokouksessa alustavasti käsitelty F-sarjan osaketta koskeva suunniteltu osakeanti on herättänyt keskustelua osakkaiden keskuudessa. Seuraavalla sivulla on kerättynä kysymys/vastauspatteristo aiheesta. Sisäisissä tiedotteissa on myös asiaa B/C-sarjojen velkaosuuksista.


14.8.2010 | KAUDEN VIIMEINEN SEURAOTTELU IMATRALLA

Senioritoiminta | Muut asiat

VG kohtaa IG:n kauden viimeisessä seuraottelussa Imatralla tiistaina 24. elokuuta klo 10.00. Kilpailukutsu ilmoittautumislistoineen on ESG:n klubin ilmoitustaululla.


11.8.2010 | Velan poismaksu - Kysymyksiä ja vastauksia

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Osakkaat ovat kyselleet erinäisiä asioita koskien postin tuomia tiedotteita velan maksamismahdollisuudesta.Seuraavassa muutamia poimintoja.


10.8.2010 | VG KUKISTI KOSKI-GOLFIN

Senioritoiminta | Muut asiat

Koski-Golfin kiri kotikentällä seniorien seuraottelussa tiistaina 10. elokuuta ei riittänyt, vaan VG vei voiton tällä kaudella yhteistuloksin 432-415. Jo aiemmin VG päihitti Mikkelin Golfin. Jäljellä on vielä ratkaiseva vieraspeli Imatran Golfia vastaan. VG:N SENIORI- JA VETERAANIMESTARUUKSISTA MITELLÄÄN ESG:N KENTÄLLÄ 18.-19. ELOKUUTA. MUISTA ILMOITTAUTUA MUKAAN KAUDEN PÄÄKILPAILUUN MAANANTAIHIN 16.8. MENNESSÄ!


10.8.2010 | KOULUT ALKAVAT, HARJOITUSAJOISSA MUUTOKSIA

Nuorisogolf | Muut asiat

Uudet harjoitusajat käyttöön maanantaina 16.8 - muutoksia ei ole kaikilla ryhmillä. Ps. VG juniorit voittivat Koski-golfin kanssa käydyn seuraottelun - voittoon yllettiin molemmissa osakilpailuissa, voitto oli siten kiistaton!


6.8.2010 | VG:N ETUMATKA KESTI MIKKELISSÄ

Senioritoiminta | Muut asiat

VG voitti Mikkelin Golfin seniorien tämän kauden seuraotteluissa kotikentällä alkukesästä saavutetun reilun etumatkan turvin. Vaikka piste-ero Mikkelissä torstaina 5. elokuuta pelatussa vierasottelussa kutistuikin, jäi sitä VG:n eduksi vielä 14 pistettä. VG:N SENIORI- JA VETERAANIMESTARUUKSISTA MITELLÄÄN 18-19. ELOKUUTA ESG:N KENTÄLLÄ. ILMOITTAUTUDU MUKAAN MAANANTAIHIN 16.8. MENNESSÄ NETISSÄ TAI PUHELIMITSE CADDIEMESTARILLE 544 3000!


4.8.2010 | Elo ALE

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

ALE jatkuu, nyt mukana myös mailat


2.8.2010 | SEURAOTTELU KOSKI-GOLFISSA 10. ELOKUUTA

Senioritoiminta | Muut asiat

Vieraskentillä pelattavat ratkaisevat seuraottelut jatkuvat Mikkelin jälkeen Kuusankoskella tiistaina 10. elokuuta. Ilmoittautumislista odottaa osallistujia Tuosan klubilla.


31.7.2010 | Lyöntijälkien korjaaminen retuperällä!

Kenttätoimikunta tiedottaa | Muut asiat

Välinpitämättömyys muista pelaajista sekä kenttämme kunnosta on ollut koko tämän pelikauden silmiinpistävän heikkoa. Korjaamattomia lyöntijälkiä sekä viheriöillä pallon alastulojälkiä on luvattoman paljon.


30.7.2010 | Kolmen värin Marathon

Kilpailutoiminta | Muut asiat

7.8. pelataan uudenlainen kisa Etelä-Saimaa golfkentällä. Saman päivän aikana kierretään kenttä kolmelta lyöntipaikalta pelaten siis yhteensä 54 reikää. Ensimmäiset lähdöt klo 06.00 ja viimeiset maaliintulot noin klo 22.00. Ilmoittautuminen on käynnissä klubilla ja netissä.


28.7.2010 | AP:n jatkokurssi viikonloppuna

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Kertaa taitojasi


25.7.2010 | HeinäHässäkkä jatkuu

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Nyt kaikki kengät -30%


23.7.2010 | Rangekortti 10 € pelioikeuden haltijalle

Ajankohtaista | Muut asiat

Hellepäivän tartjous pelioikeuden haltijalle: 10 korin rangekortti 10 € loppukauden ajan. Range on hyvässä kunnossa ja siellä on tilaa lyödä hyvältä nurmelta. Osta kortti caddie masterilta.


21.7.2010 | ILMOITTAUTUMINEN MIKKELIN SEURAOTTELUUN KÄYNNISSÄ

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golf kohtaa kolme naapuriseuraa niiden kotikentillä elokuussa. Mikkelissä seuraottelu pelataan torstaina 5. elokuuta klo 10.


16.7.2010 | VIIKKOKISASARJOISSA RATKAISEVAT PELIT KÄSILLÄ

Senioritoiminta | Muut asiat

Seniorien kuluvan kauden viikkokisasarjoissa on edetty jo yli puolivälin. Kun käydyistä kahdeksasta kisasta otetaan huomioon pelaajan kuusi parasta tulosta, johtaa lyöntipelisarjaa Ahto Saira. MUISTA ILMOITTAUTUA SENIORIEN KESÄPÄIVILLE IMATRALLE 27. HEINÄKUUTA! LISÄTIETOA E-SG:N ILMOITUSTAULULTA JA SGS:N VERKKOSIVUILTA GOLF.FI.


14.7.2010 | TEUVO KÄYHTY KÄRKEEN ALUETOURILLA

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin Teuvo Käyhty on valloittanut seniorien aluetourin kärkipaikan nelosalueella kahden osakilpailun jälkeen M55-sarjassa. Molemmissa käydyissä osakilpailussa Käyhty sijoittui kolmanneksi. MUISTA ILMOITTAUTUA SENIORIEN KESÄPÄIVILLE IMATRALLE 27. HEINÄKUUTA! LISÄTIETOA E-SG:N KLUBIN ILMOITUSTAULULLA JA SGS:N VERKKOSIVUILLA.


12.7.2010 | HeinäHässäkkä jatkuu

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Perinteinen Heinähässäkkä jatkuu shopissa


10.7.2010 | Junioreiden seuraottelut lähestyvät

Nuorisogolf | Muut asiat

31.7. pelataan Kouvolassa junioreiden seuraottelu,pelimuotona pistebogey. (8.8. seuraottelu Kahilanniemessä) Aluetour tai ylemmällä tasolla pelaavilla ei oikeutta osallistua. Pelaajia otetaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä!


8.7.2010 | Annalan Tuoppi palasi lahjoittajan suvulle

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin yksi perinnekisa Annalan Tuoppi pelattiin 7. - .8.7. yhdistelmänä Kahilanniemi ja Etelä-saimaa golfkenttä. Voiton vei Tuopin lahjoittajan kauppaneuvos Pelkosen pojan pojan poika Ilkka Huttunen.


6.7.2010 | TEUVO KÄYHTY KOLMAS ALUETOURIN OSAKILPAILUSSA

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin seniorit menestyivät mukavasti aluetourin toisessa osakilpailussa Kotkassa tiistaina 6. heinäkuuta. Parasta peliä seuran edustajista esitti Teuvo Käyhty sijoittumalla kilpailussa kolmanneksi 72 nettolyönnillä.


2.7.2010 | Sanoma Lehtimedia Golf Tourin kilpailumääräys

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Kolmen kentän kisana (KG-KosG-VG) 9.-11.7. pelattavan kilpailun ilmoittautuminen on virallisesti päättynyt tänään 2.7. Kisan kilpailumääräys on julkistettu.


1.7.2010 | KILPAIILUKUTSU VANHEMMILLE

Nuorisogolf | Muut asiat

Ohjaajat kutsuvat juniorien vanhempia golfkisaan. Kilpailukutsu: Kahilanniemi, 9 reikää, tiistaina 6.7., klo 15.30 alkaen, Ohjaajat vs vanhemmat, pistebogey joukkuekisa, ei kilpailumaksua.


30.6.2010 | MIKKELIN SEURAOTTELUN PÄIVÄMÄÄRÄ MUUTTUU

Senioritoiminta | Muut asiat

Mikkelissä 3. elokuuta kilpailukalenterissa pelattavaksi ilmoitettu seuraottelu MG-VG siirtyy yhteensattuman takia kaksi päivää eteenpäin. Ottelu käydään torstaina 5. elokuuta. SENIORIEN KESÄPÄIVÄT IMATRALLA 27. HEINÄKUUTA. KATSO TIEDOT ARKISTOJUTUSTA TAI TUOSAN ILMOITUSTAULULTA!


29.6.2010 | Tiedotteita Viipurin Golfin osakkaille

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Oheisessa tiedotossa on tietoa uudesta osakeannista ja siihen liittyvästä merkintäsitoumuksen tekemismahdollisuudesta. Lisäksi mukana on ohje osakkeeseen sisältyvän velan kerralla maksamiseksi.


28.6.2010 | SGS:N KESÄPÄIVÄT IMATRALLA 27.7.

Senioritoiminta | Muut asiat

Suomen Golfliiton Seniorit (SGS) järjestää tänä suvena kesätapahtuman kolmella paikkakunnalla eri puolilla maata. Imatralle seniorigolfarit kokoontuvat viettämään kesäpäivää tiistaina 27. heinäkuuta.


22.6.2010 | Sanoma Lehtimedian kisaan mahtuu vielä

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Heinäkuussa pelattavaan Sanoma Lehtimedia Golf Tour 2010 kilpailun yleiseen sarjaan päätettiin ottaa lisää kilpailijoita, koska toisena sarjana pelattava naisten oma sarja ei toistaiseksi ole saanut kovin suurta suosiota.


21.6.2010 | Hyvää juhannusta!

Nuorisogolf | Muut asiat

Juhannusviikolla ei pidetä harjoituksia torstaista - sunnuntaihin, vaan nautitaan juhannuksesta. Tauon jälkeen harjoitukset jatkuvat maanantaina 28.6.


17.6.2010 | Asuntomesta on Etelä-Karjalan yritysten mestari

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Perinteinen maakunnan yritys open kisattiin Etelä-Saimaa golfkentällä 14.6. Mukana oli ennätyksellinen määrä joukkueita, yhteensä 33.


16.6.2010 | VG KARKASI SEURAOTTELUSSA

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golf päihitti selvin numeroin kaikki kolme kilpakumppaniaan kauden ensimmäisessä seniorien seuraottelussa Etelä-Saimaa Golfin kentällä. Yhteislähtönä pelattuun neljän seuran kisaan osallistui 128 senioria.


14.6.2010 | tulevaa toimintaa...

Nuorisogolf | Muut asiat

Perjantaina junioreiden pelipäivä Etelä-Saimaa kentällä Sunnuntaina jatkuu Kahilanniemen Golden Swing junioir tour Ensi viikolla starttikurssi 10-12 vuotiaille Näihin kaikkiin ilmoittautuminen etukäteen!


13.6.2010 | Ensimmäinen kilpailusi?

Ajankohtaista | Muut asiat

Green card 1, torstaina 17.6. - kilpailu tasoituksella 36-54 pelaaville jäsenillemme!


12.6.2010 | SEURAOTTELUT KÄYNTIIN E-S GOLFISSA YHTEISKILPAILUNA

Senioritoiminta | Muut asiat

Seniorien kauden seuraottelujen sarja käynnistyy Etelä-Saimaa Golfin kentällä keskiviikkona 16. kesäkuuta. Tuolloin Tuosassa kamppailevat samanaikaisesti kaikki kolme VG:n kilpakumppania: IG, KosG ja MG.


11.6.2010 | Junnu tour jatkuu sunnuntaina

Nuorisogolf | Muut asiat

Kahilanniemen Golden Swing Junior Tour sunnuntaina 13.6. - 7 lähipelirastia, ei kilpailumaksua. Avoin kaikille VG junnuille. Lähipeli ratkaise... .


10.6.2010 | Kevätkokouspöytäkirjat

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

VG:n kevätkokouspöytäkirjat ovat luettavissa ja ladattavissa seuraavan sivun tiedostosta.


9.6.2010 | Sääntöilta Etelä-Saimaa Golfissa 30.6. klo 18.00

Ajankohtaista | Muut asiat

Seuratoimikunta järjestää klubiteltassa sääntöillan, jossa käsitellään yleisiä kysymyksiä golfin säännöistä ja erityiskysymyksiä liittyen Etelä-Saimaa Golfin ja Kahilanniemen paikallissääntöihin.


8.6.2010 | SSST:N SEURAAVA OSAKILPAILU IMATRALLA

Senioritoiminta | Muut asiat

Saimaa Senior Scramble Tourin seuraava osakilpailu pelataan 17. kesäkuuta lähes kotinurkilla - Imatralla . Ilmoittautuminen parikilpailuun päättyy perjantaina 11. kesäkuuta klo 12.00.


6.6.2010 | Runsaasti tapahtumia tällä viikolla! (7.-13.6)

Nuorisogolf | Muut asiat

Suurimpia muistettavia asioita... Harjoitusajat vaihtuvat "kesäaikaan" Etelä-Saimaa Golf kentällä: Keskiviikkona Hippo-golfpäivä ja Audi Golf Sport junnutour Kahilanniemi: perjantaina green cardittomien pelipäivä Muista ilmoittautumiset!


6.6.2010 | Swingmakersille Flight Scope

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

3D Doppler tutkatekniikkaan perustuva Flight Scope analysaattori opetuksen tueksi


5.6.2010 | JUHA HAIKALA KEILAGOLFIN VOITTOON

Senioritoiminta | Muut asiat

Keilagolfin golfosuus pelattiin viikkokilpailun yhteydessä keskiviikkona 2. kesäkuuta Etelä-Saimaan kentällä. Keilakisan aiemmin keväällä voittanut Juha Haikala vei nimiinsä myös golfosuuden ja siten koko kilpailun ylivoimaisesti.


4.6.2010 | Range suljettu keskiviikkona 9.6. klo 09.00 - 14.00

Ajankohtaista | Muut asiat

Rangella järjestetään Hippo Golf -tapahtuma. Lapset täyttävät lähes koko alueen.


3.6.2010 | Sanoma Lehtimedia Golf Tourin ilmoittautuminen alkanut

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Kolmella kentällä heinäkuussa pelattavan Sanoma Lehtimedia Golf Tour 2010 kisan ilmoittautuminen on alkanut. Kiireen vilkkaa nyt ilmoittautumaan, jotta varmistat osallistumisesi.


3.6.2010 | Ryan Parfett opettaa ja luennoi!

Golden Swing Pron palsta | Muut asiat


31.5.2010 | Kahilanniemen Golden Swing junior tour tuloksia

Nuorisogolf | Muut asiat

Osakilpailu 2 menestyjät ja kokonaiskilpailun tilanne sekä arvonnalla voittaneet... Ps. junioreille ilmaisia starttikursseja - katso tiedotearkistosta lisätietoja !


28.5.2010 | junioreille ilmaisia starttikursseja !

Nuorisogolf | Muut asiat

Tässä hyvä mahdollisuus aloittaa golf tai kehittää taitoja intensiivisellä harjoittelulla. Etelä-Saimaa, Vg ja Swingmaker järjestävät yhteistyössä kolme startti kurssia junioreille, joiden kesto on 3X3 tuntia (yht.9 tuntia)


27.5.2010 | Reikäpelikisat käyntiin

Kilpailutoiminta | Muut asiat

VG:n reikäpelikisat käynnistyvät 1.6. lähtien. Perinteisten reikäpelikilpailujen Anskin Esteen (tasoituksellinen) ja Kakkolan Haarikan (tasoitukseton) paremmuus ratkaistaan kesän aikana pelattavilla kierroksilla. Peliaikaa molemmissa kisoissa on 15.9. saakka.


26.5.2010 | ALUETOUR LÄHESTYY - AVAUSKISA KAHDELLA KENTÄLLÄ

Senioritoiminta | Muut asiat

Seniorien aluetourin avauskilpailu lähestyy. Ensimmäinen tourin koitos on hajautettu tänä vuonna nelosalueella kahdelle 9-reikäiselle kentälle: Kangasniemen Puula Golfiin ja Mikkelin Golfiin. LATAA SEURAAVAN SIVUN LOPUSTA SENIORIEN PÄIVITETTY KILPAILUKALENTERI!


24.5.2010 | Etelä-Saimaa Golf Open

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Viikonlopun hienoon kisaan on vielä muutamia paikkoja. Etelä-Saimaa Golf Open pelataan 29.5. klo 09.00 alkaen Etelä-Saimaa golfkentällä. Ilmoittaudu netissä tai soita caddie masterille.


24.5.2010 | Seuramatka Turkin Belekiin

Ajankohtaista | Muut asiat

Viipurin Golf järjestää seuramatkan huhtikuussa 2011 Turkin Belekiin. Olemme varanneet 30 paikkaa, jotka täytetään varausjärjestyksessä.


24.5.2010 | Viikon tapahtumia...

Nuorisogolf | Muut asiat

Torstaina "pelipäivä", sunnuntaina Golden Swing junior tour - molemmat tapahtumat Kahilanniemen kentällä. Muista ilmoittautua !


20.5.2010 | vuokraa tästä edullinen pelioikeus koko vuodeksi

Ajankohtaista | Muut asiat

Päivitetty 13.7. Jos et ole vielä hankkinut pelioikeutta tulevalle pelikaudelle, ota yhteyttä oheisessa listassa oleviin osakkaisiin ja hanki edullinen pelioikeus tai osake.


19.5.2010 | SSS-TOURIN SEURAAVA OSAKILPAILU JOROISISSA

Senioritoiminta | Muut asiat

Saimaa Senior Scramble Tourin toinen osakilpailu pelataan Kartano Golfissa Joroisissa torstaina 27. toukokuuta. Ilmoittautumisaikaa on tämän viikon perjantaihin.


19.5.2010 | Kevätkokousmateriaalit

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Oheisessa tiedostossa ovat yhdistyksen ja yhtiön kevätkokousmateriaalit. Tulosta tarvittaessa. Kokouspaikalla on muutama tulostettu kappale.


17.5.2010 | Eka juniorikisa meni, eka "pelipäivä" lähestyy

Nuorisogolf | Muut asiat

Golden Swing junior tour käynnistyi ja ensimmäinen junioreiden yhteinen ”pelipäivä” lähestyy…


13.5.2010 | Kahilanniemen vesirange!

Golden Swing pro Shop uutiset | Muut asiat

Kahilanniemen vesirange on auki taas talven jälkeen! Tervetuloa.


12.5.2010 | 16 JOUKKUETTA MUKANA KAUDEN AVAUSKISASSA

Senioritoiminta | Muut asiat

Kaakosta parahiksi saapunut kesäinen lämpöaalto helli senioreita kauden ensimmäisessä viikkokisassa Kahilanniemessä. Kisaan osallistui 16 joukkuetta, yhteensä 32 pelaajaa. MUISTA OMIEN VIIKKOKISOJEN LISÄKSI MYÖS SAIMAA SENIOR SCRAMBLE TOUR! SEURAAVA OSAKILPAILU KARTANO GOLFISSA JOROISISSA TORSTAINA 27. TOUKOKUUTA.


12.5.2010 | junioreiden kilpailut alkavat!

Nuorisogolf | Muut asiat

Golden Swing juniortour pyörähtää käyntiin tulevana sunnuntaina Kahilanniemen kentällä! Tietoa myös Goflliiton kilpailuihin (Alue- ja tsemppitour) osallistumisesta kiinnostuneille !


10.5.2010 | KILPAILUKAUSI KÄYNTIIN KAHILANNIEMESSÄ

Senioritoiminta | Muut asiat

Seniorien ensimmäinen viikkokilpailu pelataan Kahilanniemessä keskiviikkona 12. toukokuuta klo 9.00 alkaen. Pelimuotona on scramble. SAIMAA SENIOR SCRAMBLE TOURIN SEURAAVA OSAKILPAILU KARTANOGOLFISSA JOROISISSA 27. TOUKOKUUTA. NYT JOUKKUE KASAAN JA MUKAAN!


7.5.2010 | Kevätkokouskutsut

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Viipurin Golf Oy:n ja ry:n kevätkokoukset pidetään 20.5.2010 klo 18.00 alkaen. Oheisessa liitteessä ovat ohjeet ja asiat. Sisään pääset Nexgolf-tunnuksillasi.


6.5.2010 | SENIORIRYHMÄ TURNEELLA SALON SEUDULLA

Senioritoiminta | Muut asiat

Kaksitoista Viipurin Golfin senioria suunnisti peliturneelle Salon seudulle vapun jälkeen. Joukko oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sillä poutaa ja ajoittain jopa aurinkoista säätä piisasi kaikille kolmelle päivälle. MUISTA ILMOITTAUTUA KAUDEN ENSIMMÄISEEN, PARIPELINÄ 12.5. PELATTAVAAN VIIKKOKILPAILUUN! LISÄTIETOA KILPAILUKALENTERIN KILPAILUKUTSUSSA. TERVETULOA AVAAMAAN KILPAILUKAUSI 2010!


4.5.2010 | Etelä-Saimaa Golfin Shop auki !

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Kevään uutuudet shopissa ! Uutena myös sähkökärryt !


3.5.2010 | OP-Pohjola Open

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Kauden avaus-Open lähestyy. EKOP:n kanssa on tehty talvella töitä ja rakennettu yhdessä kauden yksi parhaista kisoista. 15.5. käytävään kisaan saataneen viheriöt auki, joten pelinautinnon pitäisi olla taattu.


28.4.2010 | Juniorigolfin info !

Nuorisogolf | Muut asiat

Juniorigolfin infosta tiivistelmä. Ps. Joko tutustuit juniorien omiin netti sivustoihin vihreän yläpalkin kohdasta "juniorit" ?


27.4.2010 | Asvaltointipäätös on tehty

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Hyviä uutisia meille kaikille. Hallitus on päättänyt, että Etelä-Saimaa golfkentän sisäänajotie, parkkipaikat ja klubitalon alue asvaltoidaan.


26.4.2010 | SENIORIT KUULOLLA KAUDEN TOIMINNASTA

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin seniorit saivat selonteon alkavan kauden toiminnasta maanantaina 26. huhtikuuta järjestetyssä tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa.


26.4.2010 | Talkoot olivat menestys - Talkookisa 1.5.

Ajankohtaista | Muut asiat

Lauantain talkoot keräsivät melkein 80 innokasta risunkerääjää ja haravan käyttäjää Etelä-Saimaa golfkentälle.


22.4.2010 | Juniorigolfin info !

Nuorisogolf | Muut asiat

Juniorigolfin info 27.4. klo 18.30 Osuuspankin auditoriossa !! ps.Junioreille on päivitetty omat sivustot.Sivuille kannattaa kurkata!


21.4.2010 | SAIMAA SENIOR SCRAMBLE TOUR KÄYNTIIN RANTASALMELTA

Senioritoiminta | Muut asiat

Saimaan alueen seniorien uusi yhteinen kilpailusarja Saimaa Senior Scramble Tour alkaa Rantasalmelta 6. toukokuuta. Myös VG on mukana yhteistyössä. Lataa kilpailun säännöt seuraavalta sivulta jutun lopusta!


20.4.2010 | Kentän merkinnät

Kenttätoimikunta tiedottaa | Muut asiat

Kentän merkinnöistä keskusteltiin vilkkaasti pelaajien keskuudessa viime vuoden aikana. Tässä perusteet tehdyille muutoksille.


20.4.2010 | Pelimatka Karelia-golfiin

Seuratoiminta | Muut asiat

VG:n seuratoimikunta järjestää 29. - 30.5. pelimatkan Karelia-golfiin Kontiolahdelle.


19.4.2010 | Talkoot Etelä-Saimaa golfkentällä

Ajankohtaista | Muut asiat

Perinteiset kevättalkoot järjestetään tulevana lauantaina 24.4. klo 10.00 - 14.00.


16.4.2010 | junioreiden nettisivut uusittu

Nuorisogolf | Muut asiat

Junioreille on nyt päivitetty kesän 2010 sivusto, jota huhtikuun aikana vielä täydennetään. Kannattaa kurkata sivuille, sivusto aukeaa ylhäällä olevan vihreän palkin oikeasta reunasta!


13.4.2010 | Vuokraa tästä edullinen pelioikeus koko kaudeksi

Ajankohtaista | Muut asiat

Jos et ole vielä hankkinut pelioikeutta tulevalle pelikaudelle, ota yhteyttä oheisessa listassa oleviin osakkaisiin ja hanki edullinen pelioikeus tai osake


13.4.2010 | TOIMISTO MUUTTAA ETELÄ-SAIMAA GOLFIIN

Ajankohtaista | Muut asiat

15.4. alkaen Viipurin Golf ry:n ja Oy:n toimisto sijaitsee Etelä-Saimaa Golfin klubirakennuksessa. Soita ennen tuloasi ja varmista, että olemme paikalla. Kimmo Pennanen 044 553 8660 tai Anneli Somerharju (ma-ke) 040 504 1936


7.4.2010 | TIEDOTUSTILAISUUS E-SG:N KLUBILLA 26.4.

Senioritoiminta | Muut asiat

Alkavan pelikauden senioritoiminnasta järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus Etelä-Saimaa Golfin klubilla maanantaina 26. huhtikuuta klo 17.00.


30.3.2010 | SENIORIT SUTIMAAN!

Senioritoiminta | Muut asiat

Etelä-Saimaa Golfin klubilla talkoot torstaina 8. huhtikuuta klo 10 alkaen. Urakkana väylätaulujen ja -opasteiden puuosien maalaus. Tervetuloa sutimaan - pannaan pensselit heilumaan!


24.3.2010 | KEVÄÄN PELIMATKA SALON SEUDULLE

Senioritoiminta | Muut asiat

Pari paikkaa on vielä vapaana VG:n seniorien kevään pelimatkalle Salon seudulle heti vapun jälkeen.


22.3.2010 | Junioreille avoimet talviharjoitukset

Nuorisogolf | Muut asiat

Kesää kohti mennään, svingiä voi laittaa kuntoon ennen kuin kenttämme aukeavat... Harrastajaryhmä / avoin kaikille junnuille, huhtikuussa tarjolla 3 harjoituskertaa tiistai iltoina.


16.3.2010 | JUHA HAIKALA HAKA KEILAILUSSA

Senioritoiminta | Muut asiat

Kuusitoista senioria osallistui maanantaina 15. maaliskuuta kisakauden 2010 avanneeseen Keilagolfiin. Paalupaikan kesällä pelattavaan ratkaisevaan golfosuuteen otti Juha Haikala.


10.3.2010 | TALKOISSA VAIN KAKSI LUMIMIESTÄ

Senioritoiminta | Muut asiat

Voimalla kahden väkevän miehen lähtivät lumet Tuosan klubitalon katolta. Karkottikohan korkean paikan kammo vai joku muu fobia seniorit kauden ensimmäisistä talkoista?


9.3.2010 | PARIPELEJÄ VIIKKOKISOIHIN

Senioritoiminta | Muut asiat

Seniorien viikkokisat saavat alkavalla kaudella hivenen uutta eloa, kun ohjelmaan sisältyy kolme paripeliä. Kilpailukausi alkaa 12. toukokuuta.


5.3.2010 | LUMITALKOOT TUOSAN KLUBILLA

Senioritoiminta | Muut asiat

E-SG:n klubitalon katolle on kertynyt lunta sen verran, että muutamalle riuskalle seniorille on tarjolla luovaa työtä kekiviikkona 10. maaliskuuta klo 10.00.


3.3.2010 | SAIMAAN SENIOREILLE YHTEINEN SCRAMBLE TOUR

Senioritoiminta | Muut asiat

Saimaan alueen seniorit virittelevät yhteistoimintaa laajalla rintamalla. Myös Viipurin Golf on mukana ensi kesänä käynnistyvällä Saimaa Senior Scramble Tourilla.


25.2.2010 | Uudet demoputterit saapuneet

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Uudet Odyssey White Ice demoputterit


19.2.2010 | KEILAGOLF KÄYNNISTÄÄ KILPAILUKAUDEN

Senioritoiminta | Muut asiat

Seniorit aloittavat kilpailukautensa maanantaina 15. maaliskuuta, jolloin pelataan Keilagolfin keilailuosuus.


16.2.2010 | Raportti liittokokouspäivistä juniori edustajamme silmin

Nuorisogolf | Muut asiat

Seuran nuorisoa liittokokouspäivillä edusti 9 luokkalainen Roosa Närhi, joka raportoi viikonloppua seuraavasti...


12.2.2010 | Senioreiden ryhmäharjoitukset

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Talvihallilla ryhmätunnit ohjelman mukaan


4.2.2010 | Tutustu tässä VG:n senioritomintaan

Senioritoiminta | Muut asiat


31.1.2010 | Nyt swingi kuntoon kevääksi

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

AP palaa jälleen aavikolta takaisin


24.1.2010 | Draivaa golfkausi alkuun!

Golden Swing Pron palsta | Muut asiat

Varaa paikkasi heti! 15 nopeinta mukaan matkalle.


13.1.2010 | Osake/pelioikeuspörssi

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

PÄIVITETTY 17.3.2010 VG:n toimisto ylläpitää pörssiä, jossa voi markkinoida osakkeensa pelipelioikeuden vuokraamista tai osakkeen myymistä. Myös halukkaat ostajat/vuokraajat voivat tällä palstalla ilmoittautua.


8.1.2010 | VG:n syyskokousten pöytäkirjat

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Sekä yhtiön että yhdistyksen pöytäkirjat ovat samassa liitteessä. Jos sinulla on vaikeuksia saada tiedosto auki, ilmoita toimistoon, niin lähetämme sinulle kappaleesi eri tallennusmuodossa.


7.1.2010 | ALUETOURIN KISAPAIKAT SELVILLÄ

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden aluetourin karsintakilpailut pelataan itäisellä alueella tänä vuonna neljällä eri kentällä.


7.1.2010 | Talven ja kevään harjoittelu

Nuorisogolf | Muut asiat

Harjoitusryhmiin mahtuu hyvin lisää väkeä ! Tarvittaessa perustetaan uusia ryhmiä. Harjoitusajat löytyvät klikkaamalla...


31.12.2009 | Uusi 100:n kentän simulaattori avattu!

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Varaa vuorosi tämän päivän simulaattorista! Pelattavana 100 kenttää mahtavissa tiloissa. Tervetuloa Etelä-Saimaan taloon Swingmakers talviharjoittelukeskukseen.


15.12.2009 | Yhtiön nimenmuutos ja osakekirjat

Ajankohtaista | Muut asiat

Osakekirjoja ei tarvitse nimenmuutoksen johdosta uusia


13.12.2009 | Swingmakers Joulumyyjäiset 14.12-23.12

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Perinteiset Swingmakers joulumyyjäiset talviharjoittelukeskuksessa. Tervetuloa laadukkaille ostoksille edullisin hinnoin.


10.12.2009 | HARJOITTELURYHMÄT KILPAILUJEN MUKAAN

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden harjoitteluryhmät järjestetään alkavan talvikauden aikana kilpailutavoitteiden ja tasoitusten perusteella.


9.12.2009 | Aloita Golfkausi jo helmikuussa!

Golden Swing Pron palsta | Muut asiat

Osallistu Golden Swing golfmatkalle Belekiin 16-23.02.2010


8.12.2009 | Syyskokousten alustus - Timo Vartiainen

Ajankohtaista | Muut asiat

Ohessa puheenjohtaja Timo Vartiaisen alustus yhteisön nykytilasta suhteessa vuosi sitten päätettyyn strategiaan.


7.12.2009 | Vuosi 2010 jatkuu entisin harj. ajoin

Nuorisogolf | Muut asiat

Harjoitusryhmiin mahtuu lisää väkeä. Tarvittaessa perustetaan uusia harj.ryhmiä. Harjoitusajat löytyvät löytyvät klikkaamalla ...


1.12.2009 | Tue seuran junioritoimintaa veikkaamalla

Ajankohtaista | Muut asiat

Etusivun oikeassa yläreunasssa olevan Veikkauksen bannerin kautta pääset helposti tukemaan seuran junioritoimintaa


24.11.2009 | VG ry ja Oy siirtyy sähköiseen laskutukseen

Ajankohtaista | Muut asiat

Viipurin Golf ry:stä ja Oy:stä lähtee vuosittain jäsenille ja osakkaille yhteensä tyli 2 500 laskua. Näitä kuluja pienentääksemme olemme olemme ottaneet käyttöön sähköisen laskutuksen. Säästö voi parhaimmillaan olla lähes 2 000 €.


23.11.2009 | Viipurin Golfin syyskokoukset

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Viipurin Golf OY:n osakkaat ja Viipurin Golf ry:n jäsenet kutsutaan yhteisön syyskokouksiin 7.12.2009 klo 17.00 alkaen. Kirjaudu osioon ja tutustu kokousasiakirjoihin.


19.11.2009 | JOUKKO KASVAA - TOIMINTA LAAJENEE

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin jäsenkunnasta yli kolmannes on seniori-ikäisiä ja joukko kasvaa kaiken aikaa. Sen myötä myös ohjelmatarjonta laajenee.


17.11.2009 | SIMULAATTORIRINKIIN NELJÄTOISTA SENIORIA

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden käyttöön varatut kaksi simulaattorivuoroa täyttyivät nopeasti.


13.11.2009 | Golflehden kenttäpuntari kertoo

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Suomen Golflehti ylläpitää kenttäpuntaria, johon halukkaat voivat kirjata tuntojaan eri kentillä pelatessaan.


11.11.2009 | Swingmakers talvihalli avoinna

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Swigmakers talvihalli on avannut talvikauden


10.11.2009 | SENIOREILLE KAKSI SIMULAATTORIVUOROA

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreille on varattu kaksi vuoroa talviharjoitteluhalliin tulevaan uuteen simulaattoriin. Nopeille on vielä tilaa.


2.11.2009 | Ilmoitus osakkeen pelioikeuden käyttämättä jättämisestä 2010

Ajankohtaista | Muut asiat

Tee ilmoitus email info@viipuringolf.fi ja varmista, että saat kuittauksen viestin perilletulosta.


2.11.2009 | E-SG:n range suljettu

Ajankohtaista | Muut asiat

Kiitos käyttäjille kuluneesta kesästä.


29.10.2009 | Talviharjoittelu alkaa !

Nuorisogolf | Muut asiat

Harjoittelu alkaa viikkolla 45 (2.11 alkaen).Harjoitusajat kilpa-, haastaja- ja tyttöryhmille. Harrastajien harjoittelu alkaa marraskuun puolivälissa.


28.10.2009 | Swingmakers verkkokauppa

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Talvella ProShop talvihallilla ja verkossa


12.10.2009 | Viipurin Golf ry:n ja Oy:n toimisto Kaukaalla

Ajankohtaista | Muut asiat

Toimisto sijaitsee UPM:n pääkonttorin takana olevassa toimistorakennuksessa, os. Isännöitsijäntie 1, 53300 Lappeenranta. Ulko-ovet ovat lukittuina, soita ennen tuloasi.


12.10.2009 | Etelä-Saimaa Golf avoinna vain pelioikeuden haltijoille

Ajankohtaista | Muut asiat

Käytössä talviviheriöt. Klubirakennus ja kentän WC:t suljettu. Kahlanniemi on avoinna, toimi 1-teellä olevan ohjeen mukaan.JÄISILLE VIHERIÖILLE PELAAMINEN KIELLETTY.


10.10.2009 | Kiitos kaudesta 2009 !

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Swingmakersin porukka kiittää kaikkia pelaajia kaudesta 2009


7.10.2009 | SENIORITOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJA VAIHTUU

Senioritoiminta | Muut asiat

Viisitoista vuotta VG:n senioritoimintaa luotsannut Jyrki Koivuniemi luovuttaa puheenjohtajuuden Teuvo Käyhtylle.


1.10.2009 | Päätöstapahtuman satoa

Nuorisogolf | Muut asiat

Palkintoja jaettiin ja Miro Veijalainen voitettiin lähipelikisassa ! Katseet kohti tulevaa


30.9.2009 | GOLFRAVINTOLA GRIINI SULKEUTUU 4.10.2009

Ajankohtaista | Muut asiat

Ravintolan väki kiittää asiakkaitaan kuluneesta kesästä ja toivottaa hyvää syksyn jatkoa ja talvea


23.9.2009 | KINKKUKISAT JATKUVAT

Senioritoiminta | Muut asiat

Vaikka senioreiden varsinainen kilpailukausi on päättynyt, pelataan kinkkukisoja niin pitkälle kuin sää sallii ja pelaajia riittää.


22.9.2009 | Kinkku-1 Hytti-Salmelan piikkiin, Kinkku-2 tulevana viikonloppuna

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Tero Salmela ja Teemu Hytti pokkasivat ensimmäisen syyskisan palkinnon. Lahjakortit postitetaan voittajille.


19.9.2009 | VIIKKOKISAVOITTAJIKSI HUOSO JA HEINONEN

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden kilpailukausi 2009 on saatu kunniakkaaseen päätökseen. Viikkokisasarjojen voittajiksi nousivat Harri Huoso ja Teuvo Heinonen. Tenan Tuoppia hallitsi Juha Haikala.


17.9.2009 | Talvi tulee Golf jatkuu

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Muistathan talviharjoittelun


16.9.2009 | Golfyhtiön nimi on vaihtunut

Ajankohtaista | Muut asiat

Kaupparekisteri on vahvistanut golfyhtiön nimeksi Viipurin Golf Oy. Willimiehen Golf jää siis historiaan. Nimenmuutos helpottaa toimimista, kun kaikki on ns. Viipurin Golfin sateenvarjon alla, vaikkakin erilaisissa juridisissa muodoissa.


14.9.2009 | AJANVARAUS 21.9.2009 ALKAEN

Ajankohtaista | Muut asiat

Vieraspelaajat ja VG:n jäsenet, joilla ei ole osakkaan pelioikeutta tai vuokrapelioikeutta, voivat varata aikoja Etelä-Saimaa Golfin kentälle joka päivä klo 9-15. Muina aikoina pelaaminen sallittu vain em. pelioikeusien haltijoille, tällöin lähdöt pallorännistä.


14.9.2009 | Kinkkukilpailut alkavat 20.9.

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Kinkkuja pelataan joka sunnuntai niin kauan kuin säät sallivat


13.9.2009 | Ryder Cup 2009 pelattu

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Lappeenrannan Kuormausmiehet Ryder Cup 2009 2-päiväinen kisa on pelattu. Tulostason lisäksi huikeat oli myös sääolot. Syksyinen golfkeli ei tuosta juuri enää parane!


10.9.2009 | Yhteisömme on toiminnallisessa ja taloudellisessa budjetissaan lukuunottamatta viheriöiden kuntoa

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Tilinpäätös elokuun loppuun vahvistaa sekä yhtiön että yhdistyksen olevan suunnitelmien puitteissa.


10.9.2009 | Tehoisku 17. väylällä

Ajankohtaista | Muut asiat

Pieni ryhmä talkoolaisia oli töissä keskiviikkoiltana 17. väylän varrella. Nyt tiiltä näkee, mihin pallo päätyy.


8.9.2009 | KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET GOLFKLUBILLA

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden virallinen kilpailukausi päättyy keskiviikkona 16. syyskuuta.


8.9.2009 | Nuorisolisenssiläisten päätöstapahtuma 30.9. Etelä-Saimaa golfkentällä !

Nuorisogolf | Muut asiat

Kisailua, palkintoja, infoa tulevasta talvikaudesta ja ensi kesästä. Kahvi / mehu tarjoilu. Aikuiset mukaan !


7.9.2009 | Älä tapa käärmettä - ne olivat täällä ennen meitä

Ajankohtaista | Muut asiat

Kentänhoitajat raportoivat tapetuista rantakäärmeistä. Ne ovat myrkyttömiä ja rauhoitettuja, joten tappamisesta seuraa sakkorangaistus, jos ja kun syyllinen saadaan kiinni.


6.9.2009 | MARTTI ALANDER VIIDES ALUETOURILLA

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin Martti Alander sijoittui viidenneksi senioreiden aluetourin finaalissa Hämeenlinnassa lauantaina 5. syyskuuta.


5.9.2009 | VIIKKOKISOJEN HUIPENNUS LÄHESTYY

Senioritoiminta | Muut asiat

Kun kaksi kisaa on jäljellä, lyöntipelisarjan voitosta kamppailee tasapäisesti kaksi kilpailijaa. Pb-sarjassa yksi on ylitse muiden.


3.9.2009 | VG VOITTI NAAPURISEURAT

Senioritoiminta | Muut asiat

VG otti senioreiden seuraotteluissa komeat voitot kaikilla kolmella rintamalla. Kauden ylivoimainen seuraherruus ratkesi keskiviikkona Etelä-Saimaan kentällä pelatussa yhteisottelussa.


3.9.2009 | A-P jatkokurssit ja pelikierrokset

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Tämän kesän kurssilaisille jatkokurssit ja pelikierrokset.


1.9.2009 | Koe luksus Belek!

Golden Swing Pron palsta | Muut asiat

Vielä Muutama paikka vapaana!


30.8.2009 | Juniorimestarit selvillä !

Nuorisogolf | Muut asiat

Juniorimestaruuksia ratkottu nyt 20 vuoden ajan.


30.8.2009 | Hole in one -taulut käyttöön

Ajankohtaista | Muut asiat

Pitkään työn alla olleet ja oleellisena osana golfkulttuuriin kuuluvat hole in one -taulut ovat viimein valmiit. Sekä Kahilanniemen että Etelä-Saimaa Golf-kentän taulut tulevat olemaan uudella kentällä.


27.8.2009 | Juniorimestaruuskilpailut Kahilanniemen kentällä !

Nuorisogolf | Muut asiat

Sunnuntain juniorimestaruus ratkaistaan ennakkotiedoista poiketen Kahilanniemen kentällä.


27.8.2009 | Kiikan Maljasta tulossa kova taistelu

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Tulevan lauantain perhemestaruuskisa Kiikan Malja on kerännyt Etelä-Saimaa golfkentälle ennätysosanoton. 56 paria tavoittelee nimeään vuodelta 1943 olevaan perinnemaljaan.


26.8.2009 | Mailoja on kateissa

Ajankohtaista | Muut asiat

Yksi asiakkaamme jätti sunnuntaina 16.8. Callaway Rauta-kuutosen 13. väylän draivibunkkerin viereen. Jos se on unohtunut bägiisi, jätä ystävällisesti maila klubitalon alakerrassa olevaan löytömailabägiin. Kiitos. Samoin on jossakin Maxer-merkkinen rautaseiska. Katosi elokuun alussa samalla väylällä. Varokaa rautamailoja vaanivaa 13. väylää!! (kp)


26.8.2009 | Kiikan Malja on täynnä!

Ajankohtaista | Muut asiat

Kiikan Malja -kisa on suljettu, koska mukaan on ilmoittautunut 116 pelaajaa. Kisa siis jopa vähän ylibuukattiin, mikä on vain positiivista. Lähtöaikoja oli varattu 5 tuntia, joten enempää ei mahdu tällä kertaa. (kp)


24.8.2009 | Seuratoimikunnan jäsenkyselyn satoa

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Toukokuun Foressa julkistettu jäsenkyselyn vastaukset on koottu yhteen. Ohessa ne ovat sensuroimattomina.


22.8.2009 | nuorisosisenssiläisten harjoittelu

Nuorisogolf | Muut asiat

Kaikki lisenssin lunastaneet voivat noutaa 10*polettikortin Etelä-Saimaa kentän caddiemasterilta. Syksyn uudet harjoitusajat - alkaen ma 24.8., voimassa syyskuun loppuun.


21.8.2009 | VG:n seniorimestaruuskijoen tulokset

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Ohessa ovat kaikkien sarjojen tulokset koottuna yhteen.


19.8.2009 | KAUDEN SENIORIMESTARIT SELVILLÄ

Senioritoiminta | Muut asiat

Ennätysmäärä pelaajia osallistui seuran seniori- ja veteraanimestaruuskisoihin 18.-19. elokuuta. Ensimmäistä kertaa miteltiin nyt myös ikämiesten sarjassa.


12.8.2009 | Taksi Saimaa on Etelä-Karjalan yritysmestari

Ajankohtaista | Muut asiat

11.8. Imatralla pelatun maakunnan yritysten välisen joukkuekisan voittivat Ari Kuparinen ja Alpo Jantunen.


12.8.2009 | Selviytysmisilta greencardin tänä kesänä suorittaneille

Ajankohtaista | Muut asiat

20.8.2009 klo 18.00 Etelä-Saimaa Golfin klubiteltassa


10.8.2009 | GolfCamp Belek

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Syksyn GolfCamp matka lähestyy


7.8.2009 | SENIORIJOUKKO BONGASI KANAVAGOLFIN

Senioritoiminta | Muut asiat

VG:n senioreiden pelireissu Asikkalan Vääksyn Kanavagolfiin sujui torstaina 6. elokuuta rennossa hengessä ja auringonpaisteessa.


7.8.2009 | Anskin este on pelattu

Kilpailutoiminta | Muut asiat

VG:n tasoituksellinen reikäpelimestaruuskisa Anskin este päättyi tasaisten kamppailujen jälkeen Kimmo Pennasen voittoon.


3.8.2009 | Junioriharjoitukset peruttu 16.8., junioreiden mestaruuskilpailujen ajankohta muuttunut

Nuorisogolf | Muut asiat

Sunnuntaina 16.8. kaikki nuorisogolfin harjoitukset peruttu, ohjaajat Mikkelissä koulutuksessa. Junioreiden mestaruuskisat pelataan 30.8.2009


2.8.2009 | Veli-Matti Salminen seuran Hickory-mestari 2009

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Hickory- Golfin kiertueen osakilpailu pelattiin 25.7.2009 Kahilanniemessä. Voittajan Veli-Matti Salmisen pistetulos 33 pistettä.


28.7.2009 | Etelä.-Karjalan Yritys Open 2009 Imatralla

Ajankohtaista | Muut asiat

11.8. pelataan jälleen jo perinteinen yritysten välinen parikisa. Tällä kertaa Imatralla.


27.7.2009 | Heinähässäkkä alkanut !

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Jo perinteinen Swingmakers Heinähässäkkä alkanut


27.7.2009 | Green Gardittomille nuorisolisenssiläisille peliaikoja Kahilanniemessä

Nuorisogolf | Muut asiat

Peliajoille ilmoittautuminen ennakkoon, paikkoja rajoitetusti !


23.7.2009 | VG:n pelureilla mainio alku lyöntipelin SM-kisoissa - Antti ET:llä sijalla 56

Ajankohtaista | Maineteot

Lue lisää osiosta VG maailmalla (jpk)


20.7.2009 | Hickory Golfia

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Hickory Golfia Kahilanniemessä lauantaina 25.7.


20.7.2009 | Jatkokurssit

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Pro AP tiedottaa


20.7.2009 | Junioreiden seuraottelu Mikkelissä ja talkoot Kahilanniemessä

Nuorisogolf | Muut asiat


17.7.2009 | Sanoma Lehtimedia Golf Tour tuloksia

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Sanoma Lehtimedia Golf Tour 2009 on pelattu. Tuloksia ...


16.7.2009 | Golfyhteisön talous kauden puolivälissä

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Kesäkuun vahvistetut tulokset sekä yhtiön että yhdistyksen osalta ovat budjetoidun mukaiset


13.7.2009 | Heinä ALE !!!

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Kengät ja Tekstiilit -30%


13.7.2009 | Taylor Made & Mizuno demopäivä 24.07.2009

Golden Swing Pron palsta | Muut asiat

Tervetuloa Taylor Made ja Mizuno Demopäivään pe 24.07.2009 klo 14-18 Kahilanniemen uudelle huikealle harjoitusalueelle.


13.7.2009 | Paranna puttipelisi uudelle tasolle!

Golden Swing pro Shop uutiset | Muut asiat

Puttiguru Ryan Parfett puttiseminaari järjestetään Kahilanniemen uudessa opetus Akatemiassa su. 19-07-2009.klo 14 alkaen.


12.7.2009 | VIHONVIIMEINEN KUULUTUS KANAVAGOLFIIN

Senioritoiminta | Muut asiat

VG:n senioreiden pelimatkalle Kanavagolfiin Vääksyyn 6. elokuuta mahtuu vielä muutama matti- ja maijamyöhäinen.


9.7.2009 | huomio - haastajaryhmä!

Nuorisogolf | Muut asiat

Sunnuntaina 12.7. peliharjoitus - aikataulu muuttunut !


8.7.2009 | MARTTI ALANDER JOHTOON ALUETOURILLA

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin Martti Alander on senioreiden aluetourilla lupaavassa iskussa. Kahden osakilpailun jälkeen hän johtaa nelosalueen 55-vuotiaiden sarjaa.


6.7.2009 | VIIMEINEN KUULUTUS KANAVAGOLFIIN!

Senioritoiminta | Muut asiat

Vielä on tilaa muutamalle seniorille, jotka haluavat lähteä rennonhauskalle pelimatkalle Vääksyn Kanavagolfiin torstaina 6. elokuuta.


6.7.2009 | nuorisogolfin kehittäminen

Ajankohtaista | Muut asiat

Tule kehittämään nuorisogolfin toimintoja entistä paremmiksi. Kaikille avoin kyselyn nuorisogolfin toiminnoista. Kysely saatavilla kenttiemme caddiemastereilta.


29.6.2009 | Pro-shop avoinna Kahilanniemessä!

Golden Swing pro Shop uutiset | Muut asiat

Kaikki tuotteet -10% akatemian avajaisiin saakka eli 17.7.


28.6.2009 | Swingmakers ja Nike Golf E-SG:llä!!!!!

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Swingmakers ja Nike vielä kerran Etelä-Saimaa Golfissa, tervetuloa! Nyt mukana myös Nike analysaattori!


26.6.2009 | Uusi osio vain VG:n pelaajille

Sisäiset tiedotteet | Muut asiat

Tässä osiossa kerrotaan golfyhteisömme sisäisistä asioista kuten esim. taloudesta ja vain jäsenistöä koskevista asioista. Sivusto vaatii kirjautumisen.


26.6.2009 | Nimitystoimikunta on järjestäytynyt

Ajankohtaista | Muut asiat

VG:n nimitystoimikunta on ryhtynyt työhönsä, joka on koostaa syyskokoukselle ehdotus tuleviksi hallituksen jäseniksi.


25.6.2009 | posittiivinen golffari

Seuratoiminta | Muut asiat

Kauden mukavinta pelikaveria etsitään, ota osaa etsintään!


24.6.2009 | KESÄPÄIVIÄ JA PELIMATKOJA

Senioritoiminta | Muut asiat

Leppoisten pelikierrosten ja kilpailujen lisäksi senioreille on tarjolla runsaasti ohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa pitkin kesää.


24.6.2009 | YHTIÖN JA YHDISTYKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA

Ajankohtaista | Muut asiat

VG:n ja WMG:n kevätkokousten pöytäkirjat ovat osakkaiden ja jäsenten nähtävänä tai tilattavissa


24.6.2009 | Nappulagolfiin mahtuu vielä

Nuorisogolf | Muut asiat

Tule mukaan 6-8-vuotiaiden harjoitteluryhmään


23.6.2009 | KOSKI-GOLF JÄTTI VG:LLE KIRITTÄVÄÄ

Senioritoiminta | Muut asiat

Leijunta huikean Imatra-voiton jälkeen jäi lyhytaikaiseksi, sillä Koski-Golf palautti kotikentällään VG:n seniorit jälleen maan pinnalle.


23.6.2009 | Muutoksia kertapelimaksuihin

Ajankohtaista | Muut asiat

Greenfeet ennallaan, ei korotuksia keskikesäksi


22.6.2009 | Sanoma Lehtimedia Golf Tour 2009

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Ilmoittautuminen jatkuu edelleen Sanoma Lehtimedia Golf Tour 2009 kisaan. Ilmoittautumalla hyvissä ajoin varmistat osallistumisesi yhteen Suomen tämän kilpaulukauden suurimpaan golftapahtumaan.


20.6.2009 | VG KOHTAA KOSKI-GOLFIN SEURAOTTELUSSA

Senioritoiminta | Muut asiat

Kauden kolmas ja viimeinen vierasottelu pelataan Koski-Golfin kentällä tiistaina 23. kesäkuuta.


16.6.2009 | tapahtumia ja toiminta mahdollisuuksia

Nuorisogolf | Muut asiat

5.7., sunnuntaina, Golftapahtuma Kahilanniemessä - Toni Karjalainen paikalla. Torstain avoin range - nuorisolle ilmainen harjoittelu mahdollisuus


16.6.2009 | VG VALTASI IMATRALLA YHDEKSÄN KÄRKISIJAA

Senioritoiminta | Muut asiat

Isolla joukolla senioreiden seuraotteluun naapurikentälle lähtenyt VG otti Imatran Golfista tukevan niskalenkin.


15.6.2009 | VG:n pelaajat EM-kisoihin

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Annika Korkeila ja Miro Veijalainen edustavat Suomen ja tietysti myös seuraansa EM-kisoissa kesä-heinäkuun vaihteessa. Miro pelaa Walesissa ja Annika Irlannissa. Onnea matkaan!


15.6.2009 | Positiivinen Golffari

Seuratoiminta | Muut asiat

Etsitään positiivista golffaria


13.6.2009 | VG SUURELLA JOUKOLLA IMATRALLE

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden seuraottelu vetää Imatralle ennätysjoukon Viipurin Golfin pelaajia.


10.6.2009 | VIIKKOKISA 17.6. KAHILANNIEMESSÄ

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden seuraavan viikkokisan pelikenttä vaihtuu.


9.6.2009 | Täsmätalkoot tuottivat pelattavuutta

Ajankohtaista | Muut asiat

Maanantai-iltana iskettiin noin 30 talkoolaisen voimin muutamaan kohtaan Etelä-Saimaa golfkentällä.


7.6.2009 | VG KANGISTUI MIKKELISSÄ

Senioritoiminta | Muut asiat

Kylmä ja tuulinen sää terästettynä jatkuvalla vesisateella kangisti Viipurin Golfin seniorit kauden ensimmäisessä seuraottelussa Mikkelissä.


5.6.2009 | Callawayn Demopäivä

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Callawayn uutuudet testissä


3.6.2009 | TALKOOT MAANANTAINA 8.6 klo 17.30 alkaen.

Seuratoiminta | Muut asiat

Maanantaina TÄSMÄTALKOOT Etelä-Saimaa Golfissa.


1.6.2009 | harjoitusaikoja ja voittajia

Nuorisogolf | Muut asiat

1.6. alkaen voimassa olevat harjoitusajat viikon 22 (25.-29.5) nuorisogolf kisan voittajat selvillä


29.5.2009 | E-SG paikallissäännöt, toinen päivitys

Kenttätoimikunta tiedottaa | Muut asiat

Kokemusten ja pelaajien sekä tuomarien kommenttien pohjalta paikallissääntöä on yksinkertaistettu: yhtenäinen tapa vapautua Salpalinjan rakenteista.


27.5.2009 | Midnight - Back to Seventees - K18

Ajankohtaista | Muut asiat

Odotettu juhannusviikon tapahtuma on tulossa. Kerää joukkue, 70-luvun kuteet ja ilmoittaudu klubin seinällä olevaan listaan.


27.5.2009 | Ilmoittautuminen seuraotteluun ja aluetourille käynnissä

Senioritoiminta | Muut asiat

VG:n seniorit pelaavat kauden ensimmäisen seuraottelunsa Mikkelin Golfia vastaan torstaina 4. kesäkuuta.


26.5.2009 | Golfin starttikurssi 10-16-vuotaille

Ajankohtaista | Muut asiat

Vipurin Golf ry ja Swingmakers pitävät lähinnä VG:n jäsenten lapsille takoitettuja ilmaisia starttikursseja


24.5.2009 | VG:n reikäpelit käyntiin

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Seuran perinteinen Anskin Este - tasoituksellinen reikäpelimestaruus - ratkotaan tänä vuonna kesä-heinäkuussa. Ilmoittautuminen on päättynyt. Kaavio julkaistaan kesäkuun alussa. Tasoitukseton reikäpeli Kakkolan Haarikka pelataan loppukesästä elo-syyskuussa.


24.5.2009 | nuorison viiikkokisat

Nuorisogolf | Muut asiat

Nuorison viikkokisat - ensimmäiset voittajat selvillä. 25.-29.5. omatoiminen kisaviikko


23.5.2009 | DEMOPÄIVIÄ !!!!

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Ensi viikolla demopäiviä !


20.5.2009 | nuorison viikkokisat torstaina 21.5. klo 18.00 alkaen

Nuorisogolf | Muut asiat

Vielä ehdit ilmoittautua VG:n ja Golden Swingin järjestämiin nuorison viikkokisoihin !


20.5.2009 | Tarkistuksia seuraottelujen päivämääriin

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golf käy tälläkin kaudella perinteiset senioreiden seuraottelut tuttuja kilpakumppaneitaan vastaan.


20.5.2009 | Hallituksen nimitysvaliokunta

Ajankohtaista | Muut asiat

Nimitysvaliokunnan tehtävänä on ehdottaa syyskokoukselle hallituksen jäsenet


20.5.2009 | 20 euron kilpailumaksuun sisältyy nyt purtavaa

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Kilpailumaksun korotus täksi vuodeksi on puhuttanut. Hallitus päätti, että jokainen VG:n kausimaksun maksanut ja normaalin kisamaksun maksanut saa kilpailukortin mukaan tänä vuonna 5 euron arvosetelin klubiravintolaan.


20.5.2009 | Mielipidetiedustelu seuratoiminnan sisällöstä

Seuratoiminta | Muut asiat

VG:n seuratoimikunta on tehnyt kysymyslistan, johon vastaamalla voit vaikuttaa yhteisten asioiden kehittämiseen. Kyselyyn voi vastata juhannukseen asti.


19.5.2009 | nuorisoinfoa

Nuorisogolf | Muut asiat

VG:n ja Golden Swingin järjästämät nuorison viikkokisat alkavat Kahilanniemen kentällä 21.5. torstaina klo 18.00


19.5.2009 | Kahilanniemen rangen rakentaminen alkoi

Nuorisogolf | Muut asiat

Tiistaina 19.5. alkoivat maansiirtokoneet työstää vanhaa rangen pohjaa ja lähipelialuetta.


19.5.2009 | Kahilanniemen ajanvaraus alkanut

Ajankohtaista | Muut asiat

Kahilanniemen ajanvarausnumero on (05)436 6004. Ajanvaraus avoinna joka päivä klo 8-20. Muina aikoina toimi 1-teellä olevan ohjeen mukaan.


18.5.2009 | nuorisoinfoa

Nuorisogolf | Muut asiat

Nuorison viikkokisat alkavat kahilanniemen kentällä 21.5. torstaina klo 18.00


15.5.2009 | Etelä-Saimaa Golf Open

Ajankohtaista | Muut asiat

Ilmoittautminen Etelä-Saimaa Golf Open -kisaan on alkanut. Pääyhteistyökumppanimme kanssa on rakennettu mielenkiintoinen kisa, johon odotan suurta osanottajajoukkoa.


14.5.2009 | SÄÄNTÖKOULUTUSTA TARJOLLA

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Sunnuntaina 31.5.2009 klo 09-16 sääntökoulutusta Monarilla. Ilmoittautuminen klubilla olevaan listaan.


13.5.2009 | Kilpailuohjelmassa viikkokisaa, seuraottelua ja aluetouria

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden kilpailukausi pääsee täyteen vauhtiin keskiviikkona 20. toukokuuta, kun Etelä-Saimaan kentällä pelataan ensimmäinen viikkokisa.


12.5.2009 | Callaway X-20 Rautoja

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Erä vuoden 2008 X-20 rautoja todella edullisesti.


11.5.2009 | Osakaskisa avasi golfkauden

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Perinteinen Viipurin Golfin osakkaiden kisa oli menestys. Tänä vuonna pelattiin srcamblea ja osakas saattoi kutsua vieraakseen myös pelaajan, joka ei ollut osakas.


7.5.2009 | ETELÄ-SAIMAA GOLFIN KENTTÄMERKINTÖJEN KATSELMUS

Kenttätoimikunta tiedottaa | Muut asiat

Liittotuomari Arto Teittinen teki katselmuksen Etelä-Saimaa golfkentällä.


7.5.2009 | Kausi alkoi, rutiinit kuntoon

Ajankohtaista | Muut asiat

Golfkausi käynnistyi molemmilla kentillämme. Muutama käytännön asia on syytä palauttaa mieleen. Lisäksi jutussa on jonkin verran tietoa kentästä.


7.5.2009 | ProShop täynnä uutuuksia

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Kevään uutuudet saapuneet


5.5.2009 | Harjoituskisa Kahilanniemessä 13. toukokuuta

Senioritoiminta | Muut asiat

Seniorit ottavat varaslähdön kilpailukauteen pelaamalla harjoitusmielessä viikkokisan Kahilanniemessä keskiviikkona 13. toukokuuta.


4.5.2009 | Nuorisoinfo

Nuorisogolf | Muut asiat

Harjoitusaikataulut


29.4.2009 | Teltta pystyyn tiistaina

Senioritoiminta | Muut asiat

Etelä-Saimaan kentän ravintolateltta nostetaan taas talkoilla harjaan tiistaina 5. toukokuuta klo 9.00.


29.4.2009 | Aurinko lämmitti ja huumori kukki Viron-matkalla

Senioritoiminta | Muut asiat

Täysi tusina Viipurin Golfin senioreita starttasi uuteen pelikauteen Virossa huhtikuun lopulla.


28.4.2009 | Toimisto avoinna maanantaista keskiviikkoon

Ajankohtaista | Muut asiat

VG:n ja WMG:n toimisto sijaitsee nyt klubirakennuksen yläkerrassa ja on avoinna maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin. Muina aikoina toimistoasioissa voi ottaa yhteyttä caddiemasteriin, puh (05)544 3000 tai Kimmo Pennaseen, puh 044 553 8660.


28.4.2009 | Kenttä avautuu 4.5., ajanvaraus alkanut internetissä

Ajankohtaista | Muut asiat

Kenttä avataan 4.5. klo 8.00 (SÄÄVARAUS). Ajanvaraus toimii toistaiseksi vain internetin kautta. Pyrimme avaamaan myös puhelinpalvelubn tämän viikon aikana.


27.4.2009 | Vanhat rangepallot myynnissä

Ajankohtaista | Muut asiat

Lauantaina ja sunnuntaina myydään käytöstä poistetut rangepallot pois.


22.4.2009 | Range aukeaa torstaina

Seuratoiminta | Muut asiat

Etelä-Saimaa golfkentän range aukeaa torstaina 23.4. klo 09.00. Palveluajat ovat toukokuussa 09.00 - 20.00. Toistaiseksi maksuksi käyvät vain 2 euron kolikot. Uudet Auto-Kilta -pallot on otettu käyttöön. Huom. Vain matoilta saa lyödä!(kp)


21.4.2009 | juniori / nuorisotoiminnan info

Nuorisogolf | Muut asiat

29.4. klo 18.30 Etelä-Saimaa kentän golfklubilla


21.4.2009 | SENIORIT KOOLLA INFOILLASSA

Senioritoiminta | Muut asiat

Kolmisenkymmentä seuran senioria kokoontui maanantaina 20. huhtikuuta Tuosan klubille uuden toimintakauden tiedotus- ja keskustelutilaisuuteen.


20.4.2009 | Kevät antaa odottaa itseään

Ajankohtaista | Muut asiat

Koska väylien varsilla on vielä runsaasti lunta, ei tulevana viikonloppuna järjestetä sinne alustavasti suunniteltuja talkoita. Seuraava yritys 2.5. lauantaina. Tiedotamme asiasta. (kp)


13.4.2009 | TIEDOTUSTILAISUUS KAUDEN TOIMINNASTA MAANANTAINA 20.4.

Senioritoiminta | Muut asiat

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus senioreiden kauden toiminnasta järjestetään maanantaina 20. huhtikuuta klo 17.00 (huom. muuttunut aika) Tuosan klubilla.


7.4.2009 | Puhelinnumeromme säilyy

Ajankohtaista | Muut asiat

Aiemmin annetusta tiedosta poiketen puhelinnumeromme 05 544 3000 säilyy sittenkin käytössämme. Operaattorimme Kymen puhelin siirtää toimintavastuun DNA:lle, joka rakentaa meille virtuaalikeskuksen numeron ympärille.Kahilan numero ei ole vielä tiedossa. Se vaihtuu joka tapauksessa.


4.4.2009 | SENIORIT PELIMATKALLE VIROON

Senioritoiminta | Muut asiat

Tusinan verran senioreita ilmoittautui Viroon huhtikuun lopulla suuntautuvalle pelimatkalle.


3.4.2009 | Kenttätoimikunta on järjestäytynyt

Kenttätoimikunta tiedottaa | Muut asiat

Viipurin Golfin kenttätoimikunta jatkaa tehtävänsä suorittaneen tulevaisuustoimikunnan jäljillä.


3.4.2009 | Kilpailutoimikunta on järjestäytynyt

Kilpailutoiminta | Muut asiat

VG:n kilpailutoimintaa vetänyt Harri Partanen luopui muiden kiireidensä vuoksi toimikunnasta. Uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Juha Haikala.


1.4.2009 | TOIMISTO MUUTTAA ETELÄ-SAIMAA GOLFIIN 13.4.

Ajankohtaista | Muut asiat


31.3.2009 | Pelikausi lähestyy !

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Talvihallin shopissa paljon tavaraa edulliseen hintaan


25.3.2009 | KEILAGOLF KOKOSI 20 SENIORIA

Senioritoiminta | Muut asiat

VG:n seniorit aloittivat kilpailukautensa Lappeenrannan keilahallissa. Uudelleen kisaohjelmaan mukaanotetun Keilagolfin ensimmäiseen osuuteen osallistui keskiviikkona 25. maaliskuuta 20 senioria.


18.3.2009 | Keskustelupalsta jatkossa vain omille pelaajille

Ajankohtaista | Muut asiat

Yllävän suosituksi paineiden purkamiskanavaksi ja toki myös ideoiden levittäjäksi perustettu keskustelupalsta jää tässä muodossa lähiaikoina pois.


16.3.2009 | JÄSENKORTIT SAAPUNEET

Ajankohtaista | Muut asiat

Jos tarvitset korttiasi ennen pelikauden alkua, voit noutaa sen toimistosta, os Isännöitsijäntie 1 (soita, kun olet tulossa). Vanha kortti on voimassa 31.3.20009 asti.


6.3.2009 | Hallimestaruuskisat Imatralla

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Inside Golf Imatralla järjestää talven piristykseksi hallimestaruuskisat, jotka ovat kaikille avoimet.


4.3.2009 | KEILAGOLF AVAA PELIKAUDEN

Senioritoiminta | Muut asiat

Parin vuoden tauon jälkeen uudelleen henkiinherätetty Keilagolf käynnistyy keilailuosuudella keskiviikkona 25. maaliskuuta.


25.2.2009 | KESÄTÖIHIN !!!!

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Napakka Caddiemaster saa paikan


21.2.2009 | Nappulaharkat

Nuorisogolf | Muut asiat

Moi nappulat ! Jatketaan 6.3 putti- ja lyöntiharjoituksilla.Kaikki mukaan! terveisin Leena&Sirpa


12.2.2009 | Odyssey puttereita

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Kokeiltavana talvihallilla


6.2.2009 | VG ja IG kohtasivat simulaattorissa

Senioritoiminta | Muut asiat

Inside Golfin tiloissa Imatralla käyty senioreiden simulaattorikisa päättyi IG:n voittoon.


4.2.2009 | VG,n junioreiden talvitreenit

Nuorisogolf | Muut asiat

Muutoksia harjoitteluaikoihin. Tytöt Maanantaisin, klo 17-18 Torstaisin klo 17-18 Kilparyhmä Keskiviikko klo 17-18 Sunnuntai klo 12-13 Haastajat Keskiviikko klo 18-19 Sunnuntai klo 11-12 t.A-P


3.2.2009 | Avoimet ovet talvihallissa

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Tule kokeilemaan onko lyönti tikissä


3.2.2009 | Pelimatka Viroon suunnitteilla

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioritoimikunta suunnittelee pelimatkaa Viroon huhtikuun lopulla. Matka edellyttää vähintään kymmentä lähtijää.


26.1.2009 | Edullinen pelioikeus Green Card -kurssilaisille

Ajankohtaista | Muut asiat

Viipurin Golf tarjoaa erittäin edullisen pelioikeuden niille, jotka suorittivat Green Card -kurssin viime kesänä Swingmakersin kurssilla.


22.1.2009 | Syyskokouksille esitelty strategia

Strategiatoiminta | Muut asiat

Ohessa on tuorein esitys golfyhteisömme strategiaehdotuksesta, jonka syyskokoukset pääsääntöisesti joulukuussa 2008 hyväksyivät. Kahilanniemen kehittäminen on vielä jatkokierroksella.


20.1.2009 | Etelän-Karjalan urheilijaäänestys

Ajankohtaista | Muut asiat

Etelä-Saimaa on julistanut "kisan" maakunnan ykkösurheilijan löytämiseksi. Osallistu kisaan esaimaa.fi-sivuilla. Olisiko meidän seurassamme ehdokasta? (kp).


19.1.2009 | Jälleen uutta !

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Jälleen uusi mittalaite Swingmakers välineisiin !


14.1.2009 | Liiku setelillä :)

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Liikuntaseteli käy Swingmakersille !


13.1.2009 | Huimia tarjouksia

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Myyntipäälikkö Sami rakenteli huikeita tarjouksia !!


11.1.2009 | Kahilanniemen kaavoitusuutinen hämmentää

Ajankohtaista | Muut asiat

Viikolla lehdessäkin uutisoitu asia Kahilanniemen kaavoituksesta vaatinee vähän selitystä, sillä monet ovat kyselleet, mitä se tarkoittaa.


8.1.2009 | Kahila aiheuttaa keskustelua

Seuratoiminta | Muut asiat

Kahilanniemen kehittämissuunnitelmat aiheuttavat keksutelua. Liity mukaan pelaajan puheenvuoro -palstalla. Käytä omaa nimeäsi, niin sanoillasi on enemmän painoa!


29.12.2008 | ProShop jatkaa talvihallissa

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Kevättä odotellessa ProShop toimii talvihallin yhteydessä.


23.12.2008 | Syyskokousten pöytäkirjat

Ajankohtaista | Muut asiat

Syyskokousten tarkistetutja osin korjatut pöytäkirjat löydät täältä.


23.12.2008 | JOULUILOA!

Senioritoiminta | Muut asiat

SENIORITOIMIKUNTA TOIVOTTAA KAIKILLE JÄSENILLE TUNNELMALLISTA JOULUA JA VÄHÄBOGISTA UUTTA VUOTTA!


20.12.2008 | Joulumyyjäisiä muutama päivä jäljellä !!!

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Pukin tuloon enää pari päivää ja lahjat ostamatta. Ei huolta tule Swingmakersin joulumyyjäisiin.


18.12.2008 | Etelä-Saimaa golfkentälle pitkän tähtäimen kehittämissuunnitelma

Kenttätoimikunta tiedottaa | Muut asiat

VG:n tulevaisuustoimikunta on tuottanut hallituksen toimeksiannosta kentälle kehittämissuunnitelman, johon odotetaan kaikkien pelaajien kommentteja tammikuun aikana.


17.12.2008 | Nappulaharkat joulutauolle

Nuorisogolf | Muut asiat

Seuraavat nappulaharkat (5-10 vuotiaille) jatkuvat Lauritsalan lukiolla 9.1 klo 17.00. Rauhallista Joulua ja Hyvää Uuttavuotta! t.Leena ja Sirpa


10.12.2008 | Joulumyyjäiset

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

SWINGMAKERS JOULUMYYJÄISET KÄYNNISSÄ!PALJON ALENNETTUA TAVARAA JA IHAN UUTTA.

TEKSTIILEJÄ, PALLOJA, BÄGEJÄ, LAHJAKORTTEJA JNE. PUKINKONTIN PARHAAT LAHJAT SWINGMAKERS JOULUMYYJÄISISTÄ.

TERVETULOA.

Lue lisää..


8.12.2008 | VG,n junioritreenit alkavat vko,lla 49

Nuorisogolf | Muut asiat

Junnujen talviharjoitukset seuraavasti. Paikka E-Saimaan painotalo,sisäänkäynti Saipan toimiston ovesta. Maanantai,tytöt klo 16.30 -18.00 Keskiviikko,kilparyhmä klo 17.00 - 18.30 Keskiviikko,haastajat klo 18.30- 20.00 Sunnuntai,haastajat klo 11.00-12.30 Sunnuntai,kilparyhmä 12.30-14.00 Vetäjänä A-P Kaarna.Tervetuloa!


2.12.2008 | Senioreille sopimus Lappeenrannan harjoitteluhalliin

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioritoimikunta on sopinut Swingmakers Oy:n kanssa golfin sisäharjoittelusta Lappeenrannan hallissa.


2.12.2008 | Lappeenrannan talviharjoittelukeskus

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Talvihalli valmis kovaan käyttöön


28.11.2008 | Talviharjoittelua tarjolla

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreille tarjotaan mahdollisuutta talviharjoitteluun sekä Lappeenrannassa että Imatralla.


17.11.2008 | Talviharjoittelu

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Talvihallin rakentaminen kovassa vauhdissa


17.11.2008 | Tulevaisuustoimikunnan PTS

Kenttätoimikunta tiedottaa | Muut asiat

Golfyhtiön hallitus antoi keväällä tulevaisuustoimikunnalle tehtäväksi tuotta Etelä-Saimaa golfkentälle pitkän tähtäimen suunnitelma. Ohessa tiivistelmä aiheesta.


17.11.2008 | Senioreille simulaattorivuoro

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin seniorit ovat varanneet simulaattorivuoron ensi vuodelle. Mukaan mahtuu vielä kaksi pelaajaa.


17.11.2008 | Etelä-Saimaa Golf suljettu

Ajankohtaista | Muut asiat

Etelä-Saimaa Golfin kenttä on tältä kaudelta suljettu. Kahilanniemessä jatketaan pelaamista, jäisille ja kohmeisille viheriöille pelaaminen kuitenkin ehdottomasti kielletty.


15.11.2008 | Nappulagolfareiden talviharkat perjantaisin

Nuorisogolf | Muut asiat

Nappulaharkat pyörähti käyntiin perjantaina 14.11 klo 17 Lauritsalan lukion uusitussa urheiluhalissa.Harkat on tarkoitettu 5-10 vuotiaille ja tavoitteena lisätä liikunnallisia valmiuksia leikkien ja voimistellen. Ohjaajina Sirpa Juvakka ja Leena Tynninen apujoukkoineen.Tervetuloa!


14.11.2008 | VG:n ja WMG:n syyskokoukset 10.12.2008

Nuorisogolf | Muut asiat

Viipurin Golf ry:n syyskokouksen ja Willimiehen Golf Oy syysyhtiökokouksen ajankohta on muuttunut. Kokoukset pidetään keskiviikkona 10.12.2008 klo 18.00 alkaen Sokos Hotel Lappeessa. Esityslista julkaistaan tällä palstalla myöhemmin. Seuraa myös ilmoittelua Etelä-Saimaa urheiluseurat toimivat-palstalla. Merkitse aika kalenteriisi!


10.11.2008 | Etelä-Saimaa golfkentällä syväilmastus

Ajankohtaista | Muut asiat

Viheriöille lyödään noin 25 cm syvät reiät, jotta ilma kulkee juuristossa paremmin. liput siirtyvät viheriöiden etupuolelle loppukaudeksi.


6.11.2008 | Kilpailukausi on päättynyt

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Kauden viimeisen kisan voitti eino Rissanen päihittämällä Kakkolan Haarikan finaalissa Kimmo Pennasen. Kauden 2009 suunnittelu on käynnissä.


29.10.2008 | Range suljettu tältä kaudelta

Ajankohtaista | Muut asiat

Palloautomaatti on poistettu käytöstä. Omilla palloilla voi käydä lyömässä, mutta ainoastaan lavoilta. Nurmialueelta lyöminen ehdottomasti kielletty.


22.10.2008 | Toimisto muuttanut Kaukaalle

Ajankohtaista | Muut asiat

VG:n ja WMG:n toimisto sijaitsee talviajan Kaukaalla UPM:n tiloihin, os. Isännöitsijäntie 1 (pääkonttorin alapuolella oleva tallikonttori). Ulko-ovet pidetään suljettuina, joten soita, kun olet tulossa.


17.10.2008 | Talven Golf Camp matkat myynnissä

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Talven suositut Golf Camp matkat myynnissä. Varmista paikkasi ja varaa matka ajoissa.


17.10.2008 | Bägivarasto on suljettu viikonloppuna

Ajankohtaista | Muut asiat

Jos tarvitset bägiä viikonloppuna tai talviaikana, kannattaa se hakea omaan säilytykseen. Henkilökunnan lopettaessa Tuosassa työskentelyn 31.10., suljetaan bägivarastoa talven ajaksi.


13.10.2008 | WMG Oy:n pelioikeuden käyttämättä jättäminen 2009

Ajankohtaista | Muut asiat

Jos osakkeeseen liittyvää pelioikeutta ei tulla käyttämään pelikaudella 2009, siitä tulee yhtiöjärjestyksen mukaan ilmoittaa toimistoon 1.11.2008 mennessä kirjeellä, (Willimiehen Golf Oy, Vehkataipaleentie 589, 53300 Lappeenranta) tai sähköpostilla (info@viipuringolf.fi). Jos ilmoitusta ei tehdä määräaikaan mennessä, peritään pelioikeusmaksu.


12.10.2008 | Seniorit puursivat risusavotassa

Senioritoiminta | Muut asiat

Runsaslukuinen ja iskukykyinen seniorijoukko teki selvää jälkeä Tuosan ysiväylällä perjantaina 10. lokakuuta.


8.10.2008 | Ruska iski hintoihin Shopissa

Swingmakers Pro Shop uutiset | Muut asiat

Hintalaput punertavat shopissa


7.10.2008 | Kakkolan Haarikka ratkaisuvaiheessa

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Ensimmäisen kerran jo 1940-luvulla pelattu Viipurin Golfin kuoppapelimestaruuskilpailu on viimeistä kierrosta vaille valmis.


7.10.2008 | Väylillä olevat WC:t eivät ole enää käytössä

Ajankohtaista | Muut asiat

Kastelujärjestelmän tyhjentämisen myötä myös väylillä sijaitsevat WC:t on jouduttu ottamaan pois käytöstä. Huomioi myös, että ravintola on suljettu ja avoinna vasta perjantaina 10.10.


7.10.2008 | Bägivarasto suljetaan klo 15.00

Ajankohtaista | Muut asiat

Jos pelaat iltapäivisin, bägi kannattaa säilyttää autossa, koska suljemme bägivaraston arkisin jo klo 15.00.


6.10.2008 | Ravintola avoinna vain viikonloppuna

Ajankohtaista | Muut asiat

Golfravintola on tältä kaudelta suljettu. Ravintolan väki kiittää kuluneesta kesästä ja toivottaa hyvää syksyä. Bägivarasto on avoinna joka päivä klo 7-15.


29.9.2008 | Seniorit talkoisiin perjantaina 10. lokakuuta

Senioritoiminta | Muut asiat

Seniorit lepuuttavat perjantaina 10.lokakuuta mailojaan ja suuntaavat joukolla risusavottaan Tuosan ysiväylälle.


25.9.2008 | Palloränni käyttöön Etelä-Saimaa golfkentällä

Ajankohtaista | Muut asiat

Etelä-Saimaa Golf on maanantaista 29.9. alkaen vain pelioikeuden haltijoiden käytössä, myös peliliput käyvät(jätetään golfravintolaan). Ykköstiin lähellä on palloränni, jonka kautta mennään kentälle. Huurteisille ja jäisille viheriöille pelaaminen on kuitenkin ehdottomasti kielletty.


22.9.2008 | Captain's Cup kisattiin Kahilanniemessä

Swingmakers Pron palsta | Muut asiat

Kapteenin kisa, tämän vuoden Green Card -kurssilaisten oma tapahtuma oli menestys.


22.9.2008 | Wine Games lähestyy. Ole valmis!

Seuratoiminta | Muut asiat

Seuran oma house band Mout on Cade virittää jo kitaroitaan. Yhteistyökumppanit ruuvaavat ravintolatelttaa juhlakuntoon. 4.10. on kohta täällä.


22.9.2008 | Kinkkukilpailut jatkuvat

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Kinkkukilpailu 3. pelataan 5.10. klo 10.00 alkaen. Pelimuotona scramble 2-henkisin joukkuein.


19.9.2008 | Senioreiden Kinkkukisat käyntiin

Senioritoiminta | Muut asiat

Vaikka senioreiden virallinen kilpailukausi on ohi, mitellään syksyn mittaan vielä kinkuista. Kauden ensimmäinen kinkkukisa käydään Tuosassa keskiviikkona 24. syyskuuta.


18.9.2008 | Haikala ja Lähepelto veivät viikkkokisat

Senioritoiminta | Muut asiat

Juha Haikala piti pintansa loppuun saakka senioreiden kymmenen pelin viikkokilpailusarjassa. Viisi kisaa käsittäneen pb-sarjan vei nimiinsä Eeva Lähepelto.


8.9.2008 | Unohdettuja mailoja klubilla

Ajankohtaista | Muut asiat

Tänä vuonna on pelikierrosten jälkeen kulkeutunut hämmästyttävän paljon mailoja alakerran löytötavarahyllyyn.


2.9.2008 | Harjoitusalueillakin on etiketti

Kenttätoimikunta tiedottaa | Muut asiat

Etelä-Saimaa Golfin harjoitusalueet ovat erittäin huonossa kunnossa.Syynä on kentästä piittaamaton asenne.


31.8.2008 | Kauden päätösristeily lähestyy

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden pelikausi huipentuu tuttuun tapaan Saimaan-risteilyyn keskiviikkona 17. syyskuuta.


26.8.2008 | Junioritalkoot

Nuorisogolf | Muut asiat

Maanantaina 1.9 klo 16- 18 Tuosan rangelle kokoontuminen,Pitchi - mailan kanssa ja asuste sään mukaisesti.


22.8.2008 | Historiikki saavissa caddie masterilta

Seuratoiminta | Muut asiat

VG:n 70-vuotishistoriikki on jaossa veloituksetta viipurin Golfin jäsenille (perheille). Nouda omasi joko Etelä-Saimaa Golfkentältä tai Kahilanniemestä.


22.8.2008 | Pelikausimaksu Imatralle 100 €

Ajankohtaista | Muut asiat

Viipurin Golfin pelikausimaksun maksaneet voivat ostaa loppukaudeksi 100 eurolla pelit Imatran kentälle.


21.8.2008 | Seniori- ja veteraanimestaruudet ratkottu

Senioritoiminta | Muut asiat

Kauden seniorimestaruuksista miteltiin Etelä-Saimaa Golfin kentällä keskiviikkona ja torstaina.


20.8.2008 | MUUTOKSIA AJANVARAUSAIKOIHIN

Ajankohtaista | Muut asiat


20.8.2008 | VG voitti kauden kaikki seuraottelut

Senioritoiminta | Muut asiat

Koski-Golfikaan ei kyennyt murtamaan kotivoitostaan huolimatta VG:n triplaa kauden seuraotteluissa.


18.8.2008 | VG:N MESTARUUSKISAT 23.-24.8. ETELÄ-SAIMAA GOLFIN KENTÄLLÄ

Kilpailutoiminta | Muut asiat


17.8.2008 | Mestaruustaisto lähestyy

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin seniorit ja veteraanit mittelevät kauden mestaruuksista 20.-21. elokuuta.


14.8.2008 | Syksyn 2008 junioriharkat.

Nuorisogolf | Muut asiat


12.8.2008 | VG voitti - IG pyristeli kotonaan

Senioritoiminta | Muut asiat

VG:n senioreiden hankkima reilu johtoasema Imatran Golfin senioreista kaventui vain kahdeksalla lyönnillä kauden ratkaisevassa seuraottelussa Imatralla. Kauden voittomarginaali oli VG:n eduksi lopulta 37 lyöntiä.


11.8.2008 | Nappulagolf päättyi 5.8 makoisasti

Nuorisogolf | Muut asiat


11.8.2008 | HARJOITUS- JA TASOITUSKIERROSTEN REKISTERÖINTI

Ajankohtaista | Muut asiat


11.8.2008 | Sankarigolf Etelä-Saimaa Golf -kentällä 1.9.

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Lappeenrannan kaupunki ja Viipurin Golf ovat yhteistyössä rakentaneet tapahtumapäivän 1.9.


11.8.2008 | Sankarijuniorigolf 26.9.

Nuorisogolf | Muut asiat

Viipurin Golf ja Lappeenrannan kaupunki järjestävät Sankarigolftapahtuman junioreille.


8.8.2008 | KAHILANNIEMEN AJANVARAUS

Ajankohtaista | Muut asiat


6.8.2008 | Volvo Masters Amateur lauantaina

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Vielä ehtii mukaan lauantain huippukisaan!


6.8.2008 | 10. väylällä soittokello

Kenttätoimikunta tiedottaa | Muut asiat

10. väylän alkupäähän on asennettu kello, jota tulee soittaa kerran ohi kävellessä.


4.8.2008 | VG junioreiden seuran mestaruuskisat ES kentällä Tuosassa

Nuorisogolf | Muut asiat

Seuran omat juniorikisat järjestetään yksipäiväisenä poikkeuksellisesti ES kentällä Tuosassa 17.8 .Sarjat A tasoitus 0-24 lyöntipeli, sarja B tasoitus 24.1 -54 pistebogi. Nyt myös kaikki kesätreeneissä olleet juniorit mukaan kilpailuun. Erillistä kilpailumaksua ei peritä,sisältyy lisenssiin. Ilmoittautuminen clubin ilmoitustaululla olevaan listaan tai caddiemasterille,14.8 klo 14.00 mennessä. terveisin Pena


4.8.2008 | Tupakantumpit tuhkakuppeihin

Kenttätoimikunta tiedottaa | Muut asiat

Lyöntipaikoilla ja väylilläkin lojuu säännöllisesti tupakantumppeja. Tumppaaminen muualle kuin tuhkakuppiin on kielletty!


4.8.2008 | Viikkokilpailujen kirikierrokset käynnissä

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden viikkokilpailusarjassa on pelattu täyteen kymmenen kisaa. Loppukesän kirikierroksilla on mahdollisuus vielä petrailla sijoitusta.


3.8.2008 | Mikkelin ,Imatran ja VG juniorit kisailivat

Nuorisogolf | Muut asiat


30.7.2008 | Seuraava viikkokisa pelataan maanantaina!

Senioritoiminta | Muut asiat

Kahilanniemeen keskikesällä keskittyneet viikkokisat on pelattu. Seuraava kisa käydään Tuosassa poikkeuksellisesti maanantaina 4. elokuuta.


30.7.2008 | 70-vuotis historiikki

Seuratoiminta | Muut asiat

Juhlavuoden kunniaksi rakennettu historiikki on jaossa Kahilanniemen ja Etelä-Saimaa Golf -kentän caddie masterilla.


30.7.2008 | Kakkolan Haarikka - tasoitukseton kuoppapelimestaruus

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Monen vuoden tauon jälkeen pelataan Kakkolan Haarikasta. Kyseessä on kuoppapelimestaruus ilman tasoituksia. .


29.7.2008 | VG peittosi MG:n 44:llä lyönnillä

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin seniorit saalistivat ensimmäisen päänahan kauden seuraotteluissa, kun Mikkelin Golf taipui kokonaistuloksissa lopulta 44:llä lyönnillä.


23.7.2008 | Viikkokilpailujen tulokset netissä

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Viikkokilpailujen tulokset ovat tästä lähtien myös netissä tarkasteltavissa.


23.7.2008 | Infoa aloittaville golfareille

Seuratoiminta | Muut asiat

Kun Green Card on kädessä, alkaa uuden opettelu. Mitä on jäsenyys, milloin voi pelata, missä saa pelata? Vastauksia on luvassa.


19.7.2008 | Seuraottelut siirtyvät vieraskentille

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden seuraottelujen sarja jatkuu vieraskentillä. Kierros alkaa Mikkelistä tiistaina 29. heinäkuuta.


15.7.2008 | Tarinatalkoiden voittaja arvottu

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioritoimikunta etsi seuran 70-vuotishistoriikkiin maukkaita tarinoita vuosien ja väylien varrelta. Kertojien kesken on nyt arvottu tavaralahjakortti.


14.7.2008 | Näppis kävi kylässä

Seuratoiminta | Muut asiat

Markku "Näppis" Leinonen kävi pelaamassa Etelä-Karjalan kentät. Torstaiaamuna Imatra, iltapäivällä Kahilanniemi ja illalla Etelä-Saimaa Golf.


13.7.2008 | Viikkokilpailusarja puolivälissä

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden kauden viikkokilpailusarja on edennyt puoliväliin. Lyöntipelisarjassa kärki tiivistyy, mutta pb-sarjassa on voiton osalta jo ratkaisun makua.


10.7.2008 | Mitalisadetta senioritoimikunnassa

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin pitkäaikainen senioritoimikunnan puheenjohtaja Jyrki Koivuniemi on saanut Suomen Golfliiton kultaisen ansiomerkin.


9.7.2008 | Kahilanniemi vartioinnin piiriin

Kenttätoimikunta tiedottaa | Muut asiat

Koska Kahilanniemen kenttäalue on joutunut jo kolmasti tänä vuonna vandalismin kohteeksi, on alueelle järjestetty yövartiointi.


7.7.2008 | Perjantaina erityisjärjestelyitä pelaamisessa

Seuratoiminta | Muut asiat

Perjantaina pelataan yhteislähtönä klo 14.00 alkaen Sanoma Lehtimedia Golf Tourin kisa.


7.7.2008 | Jari Ahonen Juhlakisan voittoon

Kilpailutoiminta | Muut asiat

70-vuotisjuhlakisa oli hieno tapahtuma. 140 pelaajaa selvitti kentän noin 6 tunnissa. Ilmakin suosi meitä.


4.7.2008 | Juhlavuoden 70 v juniorikisat

Nuorisogolf | Muut asiat

Aurinkoisen ja lämpimän sään suosiessa Kahilanniemeen oli kokoontunut 32 kilpailevaa junioria.Kokeneemmat junnut pelasivat 18 reikää,nuoremmat 9 ja lisäksi kolme ryhmää pelasi joukkuekilpailun.Onnistumisien ja muutaman epäonnen saattamana tulokset muodostuivat seuraavasti:


3.7.2008 | VG murskaluvuin johtoon juhlavuoden seuraottelussa

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin seniorit eivät juuri vieraita kumarrelleet, vaan repäisivät reilusti rakoa kilpakumppaneihinsa juhlavuoden seuraottelussa.


2.7.2008 | Audi 70 lyöntiä tulokset

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Audi 70 -kisan tulokset ovat oheisessa tiedostossa. Niitä ei voi syöttää normaaliin ohjelmaan, koska sellaista kisamuotoa ei ole vakiona.


27.6.2008 | Haaste-scamblessa huikea kärkitulos

Seuratoiminta | Muut asiat

Tonin ja Antin 60 lyöntiä olivat paperia, kun Henkka, Tomi, Kaale ja Jonne pääsivät vauhtiin. Tulos 55 ei jätä kylmäksi.


27.6.2008 | Seniorit täyttävät Tuosan keskiviikkona

Senioritoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin historian mahtavin seniorikisa pelataan keskiviikkona 2. heinäkuuta.


27.6.2008 | Sanoma Lehtimedia Tour

Kilpailutoiminta | Muut asiat

H-hetki lähestyy. Kisan ilmoittautumisaikaa on jatkettu viikolla.


27.6.2008 | Laittomat driverit

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Tämän vuoden alusta lähtien ovat ollet laittomia kilpailukäytössä sellaiset mailat, joiden teho on isompi kuin laki sallii.


18.6.2008 | Kilpailuun ilmoittautumiset myös netissä

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden seuraava viikkokilpailu pelataan Etelä-Saimaa Golfin kentällä. Siihen samoin kuin muihin tuleviin kisoihin voit ilmoittautua myös verkkopalvelussa.


13.6.2008 | JOS SALASANASI AJANVARUKSEEN EI TOIMI

Nuorisogolf | Muut asiat


12.6.2008 | Isoja kiviä bunkkereissa

Kenttätoimikunta tiedottaa | Muut asiat

Viimeisten päivien aikana on huomattu, että joistakin bunkkereista on löytynyt haravoinnin yhteydessä tosi isoja kiviä.


11.6.2008 | Haikala ja Lähepelto viikkokisojen kärjessä

Senioritoiminta | Muut asiat

Juha Haikala on ottanut neljän koitoksen jälkeen tukevan johdon senioreiden viikkokilpailujen lyöntipelisarjassa. Pb-sarjassa kärkipaikkaa pitää Eeva Lähepelto.


9.6.2008 | Strategiatyön alustus

Strategiatoiminta | Muut asiat

Tutustu golfyhteiösömme alustavaan strategiaan.


4.6.2008 | Huima tulostaso viikkokisassa

Senioritoiminta | Muut asiat

Senioreiden kauden kolmannesta viikkokisasta Etelä-Saimaa Golfin kentällä tuli melkoinen tulosiloittelu.


4.6.2008 | Golfyhteisön strategia

Strategiatoiminta | Muut asiat

Talvella alkanut golfyhteisön strategian rakentaminen jatkuu.


4.6.2008 | Imatra SM-kisojen näyttämönä

Senioritoiminta | Muut asiat

Imatran Golf järjestää tänä vuonna senioreiden SM-kisat sarjoissa M65, M70, M75. Samalla 9.-10. heinäkuuta mitellään myös joukkuemestaruuksista.


3.6.2008 | Nappula Golf kesä 2008

Nuorisogolf | Muut asiat

Nappulaharkat Kahilanniemessä kesä 2008 Tiistaisin klo 18.00 - 19.00 Harkat ovat päättyneet jatketaan ensikesänä.


30.5.2008 | Poimintoja kesän kilpailuista

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Kentillämme pelataan tämän kauden aikana lukuisa määrä loistavia kisoja. Yksi yli muiden on Sanoma Lehtimedia Golf Tour.


29.5.2008 | VG:n 70-vuotisjuhlat lähestyvät

Seuratoiminta | Muut asiat

Heinäkuun ensimmäinen viikko on varattu 70-vuotisen taipaleemme juhlistamiseen. Lue viikon tapahtumista lisää.


26.5.2008 | Aluetour lähestyy

Senioritoiminta | Muut asiat

ET-Senior Aluetourin ensimmäinen osakilpailu pelataan nelosalueella tänä vuonna Kotkan Mussalon kentällä.


22.5.2008 | Seniorit avasivat kilpailukauden

Senioritoiminta | Muut asiat

Kaikkiaan 24 senioria pelasi päätökseen kauden 2008 ensimmäisen viikkokilpailun Etelä-Saimaa Golfin kentällä keskiviikkona 21. toukokuuta.


20.5.2008 | Senioreiden viikkokisasarja käynnistyy Tuosassa

Senioritoiminta | Muut asiat

Jo hyvään vauhtiin päässeen pelikauden ensimmäinen virallinen viikkokilpailu pelataan Etelä-Saimaa Golfin kentällä Tuosassa keskiviikkona  21. toukokuuta klo 9.00 alkaen.


20.5.2008 | Demopäiviä

Seuratoiminta | Muut asiat

Swingmakers järjestää toimittajiensa kanssa taas kattavan setin demopäiviä E-SG:n rangella.


20.5.2008 | Jonne Asikaiselle Ecco Tourin kortti

Kilpailutoiminta | Muut asiat

Viipurin Golfin edustuspelaajiin kuuluva Jonne Asikainen pelaa alkavalla kaudella pohjoismaisella Ecco Tourilla. Jonne selvitti huhtikuun lopulla kahteen kierrokseen typistyneet karsinnat kelvollisella tuloksella -2 (71/72).


9.5.2008 | Junioritoiminta 2008

Nuorisogolf | Muut asiat

Viipurin Golf ry järjestää junioreille ohjausta ja valmennusta useissa eri tasoryhmissä.


5.5.2008 | Kahilanniemen ajanvaraus alkaa

Nuorisogolf | Muut asiat

Kahilanniemen ajanvaraus alkaa lauantaina 17.5.2008. Caddiemasterit ovat paikalla la klo 10-17 ja su 18.5.


30.4.2008 | Koulugolf alkaa

Nuorisogolf | Muut asiat

Marko Kostensalon ja Wilsonin järjestämä Costis golfkoulu alkaa 5.5.


30.4.2008 | Talkoot 2008 hieno tapahtuma

Senioritoiminta | Muut asiat

Viikonlopun talkoissa 26.5.2008 oli paikalla moneen vuoteen ennätyksellinen määrä osallistujia, noin 135 henkeä. Golfyhteisömme kiittää kaikkia mukana olleita.


Kuukauden
Golffari

Pääyhteistyökumppani
paivan saa